11. Murha Korsossa

eKirja
Dekkari

Marian isän Fredrikin lentokone on laskeutunut Helsinkiin ja hän astuu ulos tullin ovien läpi saapuvien aulaan. Fredrik on seitsemänkymmentävuotias harmaatukkainen saksalainen herrasmies. Hän on pukeutunut tyylikkääseen tummanharmaaseen pukuun ja kuljettaa vierellään harmaata matkalaukkua. Häntä vastassa on valkoiseen kevättakkiin pukeutunut Mia, jolla on kädessään Turon kirjoittama kyltti, jossa lukee Fredrik.
Fredrik huomaa Mian ja ojentaa hymyillen kätensä, johon Mia vastaa puristamalla sitä ja toivottaen” Herzlich willkommen Fredrik.”
” Vielen Dank, schön Sie kennenzulernen.”.

Lentoaseman laajennustöiden takia saapuvien matkustajien noutajien parkkipaikka on kauempana. Sinne kuljetaan ykkösterminaalin kautta. Kävelymatkan aikana he käyvät normaalit kohteliaisuuskeskustelut lentomatkan sujumisesta ja kevään edistymisestä Berliinissä.

Lähes kymmenen minuutin kävelyn jälkeen he nousevat pikaparkkipaikan kolmanteen kerrokseen, jossa Veikko odottaa Volvon etuoveen nojaten. Veikko ja Fredrik halaavat lämpimästi. ”Mukava nähdä sinua ystäväni. Otan osaa vaimosi poismenon johdosta.”
Veikko vastaa saksaksi: ”Kiitos, mukava nähdä myös sinua. Aika on kohdellut sinua lempeästi.”
”Olet kohtelias, kuten aina. Kiitos siitä.”
Kohtaamisen aikana Mia on ehtinyt nostaa Fredrikin laukun Volvon takakonttiin ja avannut takaoven hänelle. ”Saisinko pyytää?”
Fredrik katsoo ensin Miaa ja sitten kummastuneena Veikkoa, joka vastaa: ”Kyllä, topakka nainen on tämä meidän Mia.”

On Huhtikuun kymmenes päivä ja Pitkäperjantai. Päivä on ollut aurinkoinen, mutta nyt illalla sää on alkanut kylmenemään. Matka Lentoasemalta Rytkösenniemeen, Tuusulanjärven rannalle kestää perjantai-iltana vajaat kaksikymmentä minuuttia. Etupenkillä istuva Mia lähettää Turolle sovitusti viestinä arvion saapumisajasta. Takapenkiltä Fredrik toistaa surunvalittelut Veikon vaimon, Raijan, kuoleman vuoksi. Hän kiittelee Veikkoa siitä, että he olivat niin vahvasti Marian ja Matiaksen tukena heidän eläessään. He eivät puhu sanallakaan operaatiosta. Sen keskustelun avaaminen jätetään kuin yhteisestä sopimuksesta Turolle.

Veikko ajaa Volvon Rytkösenniemessä omalle paikalleen ja laittaa auton lataukseen seinässä olevalla kaapelilla. Fredrik astuu hitaasti ulos autosta, koska tytärvainaan asuintalon näkeminen saa hänet surulliseksi. Mia pyytää vierasta astumaan taloon, samalla kun Veikko nappaa takakontista matkalaukun. Heidän astuessaan sisälle, Fredrikin yllätykseksi vastassa onkin pystyssä seisova Turo. Hän oli odottanut, että Turo olisi vielä huonokuntoisena pyörätuolissa. Jälleennäkeminen ei ole mitenkään iloinen. Fredrik ei ole täysin antanut anteeksi sitä, että Turo jätti Marian ja Matiaksen niin itsekseen Suomessa. Varsinkin kun Fredrik oli monta kertaa ehdottanut, että he muuttaisivat Saksaan hänen hoteisiinsa.

Ruokasalin pöydälle on katettuna illallinen. Turo on hankkinut tarjottavaksi suomalaisia kaloja eri tavoin valmistettuna. Hän tietää, että se on Fredrikin mieleen. Fredrik ottaa laukustaan viinipullon ja antaa sen Turolle tuliaiseksi. ”Kiitos, pullo laadukasta Reislingiä tulee aina tarpeeseen.” Fredrik kävelee takan ääreen. Siellä on kuva hymyilevistä Mariasta ja Matiaksesta. Vieressä toinen valokuva, jossa Mathias on Fredrikin ja hänen vaimonsa kanssa eläintarhassa. Turo tulee Fredrikin viereen ja laittaa käden hänen olkapäälleen. ”Me tulemme aina kaipaamaan Mariaa ja Mathiasta. Jos vain voisin peruuttaa tapahtuneen, niin sen tekisin.” ”Tiedän, Turo, minä tiedän.”

 Mia ottaa foliot pois Veikon savustamien kalojen päältä ja vie astian pöytään. Veikko avaa valkoviinin ja kaataa sitä laseihin. ”Tulisitteko syömään. Veikko on kalastanut ja savustanut meille ahdin antimia. ”

He istuvat pöytään. Fredrik pöydän toiseen päätyyn ja Turo toiseen. He olivat päättäneet, että eivät tarjoaisi kuohuvaa, koska tilanteessa ei ollut mitään juhlittavaa. Joten Turo nostaa valkoviinilasia: ”Lämpimästi tervetuloa! Hienoa Fredrik, että suostuit tulemaan.”
”Kiitos, tulin mielelläni.”

Turo esittää pyynnön, että siirryttäisiin suunnitelman läpikäyntiin vasta ruokailun jälkeen, mutta Fredrik on liian malttamaton odottamaan. Hän kyselee, miten iskut on tarkoitus toteuttaa, mutta ei yhtään kyseenalaista niiden oikeellisuutta. Fredrikin mielestä hänen tyttärensä ja lapsenlapsensa murhannut mies ei ansaitse elää.

”Miksi halusitte, että matkustan Suomeen tuomaan tarratatuointeja? Mihin niitä tarvitaan? Ja miksi minun piti käydä ostamassa itse seksikaupasta nahkainen asu? Eikös teillä täällä Suomessa myydä kirjekuoria ja kirjepaperia, kun nekin piti Saksasta asti tuoda?”

”Näet vieressäsi koston enkelimme. Tarvitsemme asun ja tatuoinnit hänelle. Ja missään käyttämistämme matskuissa ei saa olla jälkiä, jotka johtaisivat meihin. Toithan kynätkin ja käytithän hanskoja?”

Fredrik nyökkää katsoo yllättyneenä Miaa ja sen jälkeen Turoa. ”Oletko tosissasi? Onko Mia valmis murhaamaan? Oletteko ajatelleet hänen elämäänsä iskujen jälkeen. Tarkoitus ei kai ole tuhota lisää viattomia sieluja?”

Mia vastaa itse Fredrikin kysymykseen. ”Ajatus on minun omani. Turo on kyseenalaistanut roolini monta kertaa, mutta ei saa päätäni kääntymään. Suunnitelmamme on loistava ja niiden sadistien eliminointi on vain palvelus ihmiskunnalle.”
Veikko ojentaa Fredrikille savukalalautasen. Fredrik kiittää, nappaa kaksi ahventa lautaselleen ja ojentaa vadin eteenpäin Mialle.  

”Sen lisäksi, että minua kiinnostaa suunnitelmanne, kiinnostaa minua myös oma roolini. Mitä olette suunnitelleet minun varalleni, kuinka voi olla avuksi? ”

”Sinun roolisi on pieni, mutta erittäin tärkeä. Suunnitelmissa on lähettää muutamia viestejä ja hakea tietoa. Koska matkustat ja liikut niin paljon, avullasi saamme digitaaliset sormenjäljet häivytettyä. Veikko ja Mia kävivät ostamassa Norjasta muutamia laitteita, joiden avulla voit hoitaa viestintää turvallisesti. Mikään ei johda sinuun eikä meihin.”

”Kuulostaa mielenkiintoiselta. Meillä on yritysvakoilun takia tärkeää salata liikennettämme, joten muutaman salatun viestin lähettäminen ei ole ongelma. Entä meidän välisemme viestittely turvallisesti?” Innostuu Fredrik.

”Se on toinen syy, miksi halusimme sinut Suomeen. Selitämme suunnitelmamme sinulle, kun ruoan jälkeen siirrymme salaiseen turvahuoneeseen. Pidämme kaikki materiaalit siellä piilossa ulkopuolisilta.
Mitään materiaalia ei pidetä sen ulkopuolella. ”

Fredrik ymmärtää nyt, miksi tarkoitus on ensin syödä ja vasta sen jälkeen siirtyä asiaan. ”Tämä selvä. Hyvää valkoviiniä, ruisleipää ja Veikon savuahventa, lähentelee täydellisyyttä.”

Ruokailun aikana seurue ei malta olla keskustelematta operaatiosta. Turo vastaa Fredrikin kyselyyn kiinnijäämisen riskistä. ”Suomen poliisi on erittäin ylityöllistetty. Jos joku tekee asuntomurron, eikä jää kiinni paikan päällä tai hölmöile, niin on aika varmaa, että murto jää selvittämättä. Henkirikoksessa vaara jäädä kiinni on suurempi, mutta alamaailman välienselvittelyt jäävät usein mysteereiksi. Tämä on syy, miksi laitamme iskut näyttämään rikollisjengin välienselvittelyksi.”
”Jos lähtökohtaisesti ajattelette riskin olevan pieni, niin se ohjaa teitä tekemään virheitä.” Kommentoi Fredrik.
”Hyvä huomio, mutta olemme miettineet tuotakin. Meillä on turvahuoneessa kolmetoista eri skenaariota poliisin toimista. Lisäksi olemme miettineet omaa käytöstämme. Ideana on valehdella mahdollisimman vähän. Ja varmistua, että kertomuksemme ovat juuri oikealla tavalla yhtenäisiä, jotta ne eivät kuulostaisi sepustuksilta.”
Mia kommentoi väliin. ”Haastavaksi tilanteen hallinnan tekee se, että me emme tiedä, mitä poliisi tietää. He toki voivat kertoa meille jotain, mutta eivät varmaankaan kerro kaikkea. Toinen hieman pienempi, mutta ei mitätön riski liittyy rikollisjärjestöihin. Vaikka Timotheus Bergström on pääsääntöisesti vihattu myös rikollispiireissä, on hänellä myös ystäviä. Tai ei ehkä ystäviä, mutta ihmisiä, jotka hyötyvät hänen tekemisistään.”
”Mutta kuten sanottu, meillä on vain yksi elämä. Olemme päättäneet elää hetken oikeudenjakajina tietäen, että se tulee muuttamaan meidän koko loppuelämämme. Tässä voi käydä hyvin, huonosti tai todella huonosti. Mutta sen riskin me nyt vain otamme.”
Veikko nostaa konjakkilasia: ”Aina on mahdollista, että kaikki menee hyvin! Malja sille.”

Ensimmäinen tappo – Rattijuopon kaveri – Viesti rattijuopolle


Mia naamioituu turvahuoneessa Fredrikin tuomien tarvikkeiden avulla Venäläiseksi kostonenkeliksi, Nadjaksi. Hän puhuu välttävästi Venäjää, joten rooli sopii hänelle hyvin. Turo tekee niukoissa mustissa alusvaatteissa seisovalle Mialle siirtokuvilla tatuointeja kaulaan ja nilkkaan. Kun tatuoinnit ovat valmiita, Mia vetää päälleen nahka-asun. Puvun kanssa näyttää siltä, että Mialle on tatuoitu kalkkarokäärme, joka kulkee läpi hänen vartalonsa nilkasta kaulaan. Käärmeen häntä alkaa nilkasta ja kaulasta pilkistää kaksihaarainen kieli, josta tippuu veripisaroita. Fredrik oli löytänyt Saksasta tyylikkään peruukin, jonka Mia värjäsi punaisilla, kultaisilla ja ruskeilla raidoilla. Mia on laittanut pinneillä oman tukkansa lyttyyn, jotta se jää nätisti piiloon peruukin alle. Silmiin hänelle tulee tumman ruskeat piilolinssit, jotka tekevät katseesta kohtalokkaan. Kokonaisuuden kruunaa mustat nahkahanskat, jotka sopivat luonnollisesti asuun.
Turo katselee ihaillen lopputulosta. Miaa ei tunnistaisi samaksi naiseksi hänen oma äitinsäkään, niin totaalinen on muodonmuutos. ”Miltä asu tuntuu? Oletko ihan varma, että olet valmis tähän?

”Ei mennä enää siihen keskusteluun. Ollaan jauhettu tästä jo ihan tarpeeksi. Miltä näyttää, onko tatuoinnit ok? Tajuaako niitä väärennöksiksi?”

”Olet niin upean näköinen, että kukaan ei uhraa sekunninkaan ajatusta tatuoinneille. Jokainen huomaa ne, mutta katse kiinnittyy kauniiseen vartaloosi. Olet tavoittamaton haaste miehille ja pelottava kateuden kohde naisille. ”

Mia laittaa päällensä harmaan pitkän takin ja lierihatun. ”No sitten livahdan Veikolle. Hän jo odottaa malttamattomana tallissa kuorma-autossa. Turo ottaa Mian halaukseen ja puristaa häntä pitkään.
” Mene. Minä lähden valmistelemaan seminaaria. Ollaan hienosti aikataulussa. Lähetys alkaa puolentunnin päästä, joten sinulla on puolitoistatuntia aikaa iskuun. ”

Kun Mia saapuu metsän poikki kallion laelta Veikon pihalle, ajaa Veikko kuorma-auton ulos tallista. Kun Veikko hyppää ulos hytistä, Mia avaa takkiaan ja vilauttaa asuaan. Veikko viheltää ja kommentoi: ”Vähintäänkin täydellistä.”

Mia avaa tavaratilan sivuoven ja hyppää sisään. Hän tarkistaa, että sisällä on kaikki tarvittava ja kuittaa kaiken olevan kunnossa nostamalla peukun pystyyn, joten Veikko sulkee sivuoven ja lähtee ajamaan rauhallisen tasaisesti valkoista kuorma-autoa Rytkösenniemestä. Lähes uusi seitsemäntonninen MAN TGL on yksi Oronmyllyn Kuljetuspalvelu Oy:n jakeluauto. Turo rahoittaa yhtiön toimintaa vastineeksi kuorma-auton lainasta aina tarvittaessa. Oronmyllyläiset olivat ajaneet auton Vantaalle Länsimäen rekkaparkkiin ja jättäneet avaimet akkukoteloon. Veikko ja Mia olivat hakeneet auton sieltä ja samalla matkalla jättäneet Veikon oman auton Kelan teollisuusalueelle, jonne he nytkin ovat matkalla. Kelan teollisuusalue on valittu auton pysäköintipaikaksi, koska siellä kukaan ei ihmettele pysäköityä jakeluautoa. Alueella on paljon yrityksiä LVI-tarviketukusta Romuttamoon, ja näin yksi jakeluauto lisää sulautuu joukkoon helpostikin. Matkalla kuormatilassa istuva Mia käy läpi iskun jokaista vaihetta. Hän miettii vaihtoehtoja yllätyksiä varten. Yksityiskohtien miettiminen auttaa häntä pysymään rauhallisena.

Veikko pysäköi auton pysäköintialueelle metsän laidalle. Pysäköintialue on päättyvän tien päässä, eikä siellä ole parkissa muita, kuin Veikon oma vihreä Mazda sekä Viron kilvissä oleva musta bemari. Hän avaa perälaudan, ja sen avautuessa paljastuu Mia valmiina maastopyörän kanssa. Maastopyörän käyttäminen iskussa oli Mian idea, koska sellaisen jäljittäminen on vaikeaa.
Veikko varmistaa, että paikalla ei ole silminnäkijöitä ja laskee Mian ja pyörän alas. ” Onko sinulla pilleri ja kirje mukana?”
”On. Kaikki muuten ok, ainut epävarmuus on se, onko kohde rahattomana Korsossa viinaa vailla, kuten oletamme.”
”Voit olla varma, että kun sinunlaisesi viettelijätär tarjoaa maljaa, niin Polakki juo kaiken tarjottavan.”
Mia hyppää pyörän selkään ja polkaisee kohti metsäpolkua. Hän kääntyy pian hieman isommalle polulle, jota pitkin päivittäin ajaa useita maastopyöräilijöitä. Ainut mikä erottää Mian muista pyöräilijöistä, on hänen asunsa. Maastopyöräilyä ei yleensä harrasteta korkokengissä ja pitkässä harmaassa kevättakissa. Mia on käynyt ajamassa reitin jo useasti ja tietää sen jokaisen kuopan. Hän ajaa rauhallisesti, jottei hikoilisi vaikkakin kylmä hiki meinaa puskea pintaan jännityksestä. Saapuessaan ankkalammelta mäkeä ylös Korson keskustaan, Mia hiljentää vauhtia ja tarkkailee ympäristöä. On huhtikuun seitsemästoistapäivä ja keskiviikko iltapäivä. Korson keskusta on vielä aika hiljainen, muutamia autoja ajelee siellä täällä. Koululaiset palailevat kotiin Lumon koulusta. Hän parkkeeraa maastopyöränsä Ravintola Korsottaren takapihalle ja lähtee kävelemään puistikon läpi Korson aseman pubiin. Mia riisuu päällään olevan harmaan pitkän takin ja asettaa sen pubin terassin tupakkapaikalla olevalle penkille.

Saska on tuhlannut taas tehdystä keikasta saamansa rahat ja palannut halvan oluen äärelle Korsoon. Tummanpuhuva pubi on hiljainen. Sisällä istuu vain muutamia kanta-asiakkaita oluidensa ääressä.  Kaikilla muilla on seuraa paitsi Saskalla, joka istuu yksin ikkunapöydässä. Mia, astuu sisään näyttävästi ja seksikkäästi. Hänen sisääntulonsa ei jää keneltäkään huomaamatta. Vähiten hintelältä, vanhalta baarimikolta, jota silmiin Mia katselee astellessaan baaritiskille.  ”Hei, mikäs on kyypparin nimi?”
”Frediksi haukkuvat.”

”Hei Fredi, olen Nadja, kaataisitko minulle vodkan?” 
Mia vetää venäläiseen tapaan vodkan ykkösellä alas. Hän tilaa toisen samanlaisen ja kääntyy ympäri katsomaan, keitä muita salissa on. 

Vain Yksi Elämä

Hän huomaa Saskan katselevan häntä. Mia hymyilee Saskalle ja iskee silmää, kääntyy baarimikon puoleen ja tilaa kaksi Heinekeniä. Mia juo vodkansa samalla kun baarimikko avaa oluita. Hän maksaa juomat kahdella 20€ setelillä ja pyytää Frediä pitämään loput. Samalla Mia sujauttaa suuhunsa pillerin ja nappaa oluet Baaritiskiltä ja alkaa kävelemään viettelevästi kohti Saskan pöytää. Kävellessään hän nostaa toisen oluista hitaasti huulilleen Saskaa silmiin katsoen ja pudottaa pulloon suussaan olevan pillerin.

”Hei Saska, muistat varmaankin minut?” Mia sanoo Venäläisellä aksentilla ja ojentaa myrkkyä sisältävän pullon Saskalle.
Saska hämmentyy ”juuh, tai siis ehkä. Olen ollut hiukan pilvissä viime aikoina, joten muistikuvat ovat jokseenkin hämäriä.”
”Olit bilettämässä Timoteuksen kanssa Tallinnassa Secretissä, teillä oli kova meno päällä ja riittävästi euroja tuhlattavaksi. Olit kyllä niin pöllyssä, että muistatko edes käyneesi koko Tallinnassa? Olen Nadja.”
”Joo, kyl mä muistan kun me päätettiin lähtee Tallinnaan, mut en sit paljoa muuta. Bergson järkkäs jengin kasaan ja sit mentiin. Sillä oli yhden äijän amex, joka vinkui koko porukalle märkää. Secretissä ei ole kortin omistajalla niin väliä. Ai Nadja? joo ehkäpä mä nyt alan muistaakin.”

Saska siirtää väljähtyneen oluttuoppinsa sivuun ja ottaa ison kulauksen Mian tuomasta Heinekenistä. Mia taas ei koskekaan omaan pulloonsa. Hän ei halua jättää mitään jälkiä. Mia katselee tyytyväisenä Saskaa ja nappaa takataskustaan kirjekuoren ja asettaa sen Saskan eteen. Valkoisen kirjekuoren päälle on kirjoitettu käsin ”Timoteus”. ” Voisitko toimittaa tämän kirjeen Bergsonille?”  
”Miksi, miksi minä? En juuri nyt haluaisi nähdä sitä kusipäätä. Tai en ole koskaan halunnutkaan, mutta köyhä puolalaisrenki ei voi valita isäntiään.” Saska vastaa.
” Lähden tänään Pietariin, enkä ehdi kaivaa kaikkia rotankoloja. Olen varma siitä, että Bergson palkitsee sinut hyvin, kun saa tuon viestin. ” Mia nousee pöydästä ja keimailee itsensä ulos pubista. Pihalla hän nappaa päälleen terassille jättämänsä pitkän harmaan takin ja lierihatun. Keimailu muuttuu urheilulliseksi ja päättäväiseksi kävelyksi kohti pensaikon takana oleva polkupyörää.

Sisällä baarissa Saska tuntee itsensä pahoinvoivaksi. Se ei ole uutta, enemmänkin se on ollut normaali olotila viime aikoina. Nyt kipu vatsassa käy kuitenkin sietämättömäksi, joten Saska juo pullonsa tyhjäksi. Koska se ei helpota oloa, nappaa hän Mian jättämän täyden oluen ja juo siitäkin puolet yhdellä huikalla. Olo vain pahenee ja Saska alkaa karjumaan: ”ei saatana, mitä helvettiä tää on!” Hän nousee vaivalloisesti penkiltä ja lähtee kohti miestenhuonetta samalla karjuen ja vatsaansa pidellen. Nyrkissä hänellä on rypistyneenä Mian antama kirjekuori. Saska pääsee juuri ja juuri sisälle vessaan, kunnes kaatuu tuskissaan lattialle. Hänen suustaan tulee vaahtoa ja hän käpristyy tuskissaan sikiöasentoon.

Koska pubissa on hiljaista, seuraava asiakas menee miestenvessaan vasta parinkymmenen minuutin päästä. Ponihäntäinen, raidalliseen flanellipaitaan pukeutunut reilu nelikymppinen mies tulee vessasta ulos rauhallisesti.  ”Saska tais vaihtaa hiippakuntaa. Se makaa raatona tuolla lattialla. ”
Baarimikko kävelee hitaasti kännykkä kädessä vessaan, maassa makaavan ruumiin luokse samalla hätänumeroon soittaen. ”Korson pubista Fredi terve. Täällä makais lattialla kylmänä yks vanha nisti. Lähettäisittekö lanssin noutaa sen. On ollut siinä varmaan puoli tuntia.   –  Joo. En mene vastaan. Ne osaa tulla tänne ilmankin.”

Koivukylän paloasema sijaitsee vain kolmen minuutin päässä pubista, joten ambulanssi saapuu nopeasti. Sisään tulee kaksi keski-ikäistä naista rauhallisesti paareja kantaen. He todellakin ovat käyneet vastaavanlaisella keikalla aikaisemminkin.
”Moi Fredi, aika rauhallista tänään. Kukas tällä kertaa on hoivaa vailla?”
” Saska, en tiedä sukunimeä. Polakki nisti, joka käy täällä, kun stadin kadut alkaa polttelemaan. Tuupertu vessan lattialle matkalla kuselle. Mut ette te sitä enää henkiin herätä, kuollut se on.”
”Oletteko kokeilleet elvyttää häntä?”
”Joo, ainakin melkein”.

Hiljaa ollut hoitaja polvistuu Saskan viereen ja kokeilee pulssia kaulasta. Sitä ei tunnu. Hän ottaa stetoskoopin olkalaukusta ja kuuntelee sydäntä. ”X1” Hoitaja katsoo Saskan suuhun. Kurkussa näkyy hieman vaahtoa. Hän tunnustelee ruumista ja huomaa, että vatsa on oudon lämmin. Ihan niin kuin siellä olisi joku reaktio käynnissä. ” Taitaa olla myrkytetty, soitatko poliisit paikalle.”
”Tuo kaveri on myrkyttänyt itseään pari vuosikymmentä. Älkää nyt perkele kutsuko skoudeja tänne, vittu ne panee paikan kiinni taas viikoks, ja mä oon ihan kusessa muutenkin velkojen kanssa”, vastustelee baarimikko tiskin takaa. ”Saatte kuukauden ilmaiset juomat, jos viette sen runkun pois täältä.”
”Tsori Fredi”, sanoo baaritiskin äärellä seisova hoitaja ja ottaa yhteyden keskukseen. ”KU7471 tapahtumapaikalla. Täällä on X ykkönen. Tänne tarvittais poliisit paikanpäälle. Todennäköisesti myrkytetty, ainakin minusta näyttäisi siltä. ”

Hoitajat pyytävät pubin vähäisiä asiakkaita pysymään paikoillaan poliisin tuloon saakka. Yksi asiakkaista vaatii päästä vessaan, mutta hoitajat kieltävät vessan käytön. Asiakas häippäsee ulos hoitajien vastustuksesta huolimatta ja juoksee vieressä olevan haavan juurelle kuselle. Samalla poliisiauto ajaa pihalle ja ulos astuu kaksi virkapukuista poliisia. Hoitaja pitää poliiseille ovea auki ja ojentaa kättään muka juomarahaa pyytäen. ”Tervetuloa, teidän asiakkaanne makaa tuolla odottamassa, murheellinen tapaus.”

Samaan aikaan Rytkösenniemessä on käynnissä toinen ”Vain Yksi Elämä”-verkkoseminaari. Turo käy läpi omaa versiotaan Maslowin tarvehierarkiasta. ”
Siihen, että tunnette tyytymättömyyttä, on luonnollinen selitys. Kaiken takana on evoluutio. Tyytymättömyys, eli evoluutio on syynä siihen, miksi ihmiskunta on kehittynyt nykyisenlaiseksi. Joko oma, tai puolison tyytymättömyys, ajaa meidät ylös sohvalta tekemään tekoja, jotta tulevaisuudessa meillä olisi hienompi auto tai TV tai poreallas kuin naapurilla. Jos ajattelemme tarvehierarkian portaita kolmiulotteisina kuutioina, niin asian ymmärtää paremmin. Siten, että eläisimme valtavassa kerrostalossa, jossa elämä on parempaa, mitä korkeammalla sijaitsemme. Aina kun saavutamme yhden suuremman kehitysaskeleen, nousemme seuraavan kerroksen huoneistoon.  Taustalla näkyvä kuva yrittää tätä selventää. Evoluutio, eli tyytymättömyys nykytilanteeseen on se, joka ajaa meitä tavoittelemaan seuraavaa kerrosta.
Aina kun nousemme yhden kerroksen ylemmäksi, seuraavaan kuutioon, tapahtuu seuraavaa:
1. Ensiksi iloitsemme uudelle tasolle nousemisesta.
2. Sen jälkeen tulee aika, jossa nautimme uudesta olotilasta.
3. Kun elämä on normalisoitunut, alkaa tyytymättömyys palata ja alkaa miettiminen, miten voisi päästä taas seuraavalle tasolle.

Otetaas esimerkki. Olette saaneet ylennyksen toimiston virkailijasta päälliköksi. Upeeta, mahtavaa!
Ekaks kaikille kavereille Whatsappissa viesti ja onnitteluja tulvii takaisin. Ensimmäinen suurempi palkka pompsahtaa tilille, ja sillä voi ostella kaikenlaista. Kuukauden päästä alat tottua uuteen asemaasi. Nautit siitä, että olet niissä pomojen palavereissa, joista haaveilit. Saat tehdä päätöksiä ja nautit työstäsi. Aikaa kuluu ja alat tajuamaan, että toimistopäällikkönä oletkin aika pieni pomo. Mutta jos pääsisi johtajaksi, niin sepäs olisi hienoa. Olisi rahaa ja vapaa-aikaa riittävästi.
Eli tavoiteltu tila muuttui normaaliksi ja tyytymättömyys ajaa sinua kiipeämään seuraavalle tasolle.
Tyytymättömyyden tunteminen on meihin sisäänrakennettu. Toisissa henkilöissä sitä esiintyy enemmän, toisissa vähemmän. Tärkeää on huomata, että tarvehierarkian kerrostalon kerrokset eivät ole järjestyksessä varakkuuden mukaan. Vaan se on henkisen, fyysisen ja taloudellisen tilanteen keskiarvo. Voit olla vaikka kuinka rikas, mutta jos terveytesi ja henkinen tilasi ovat heikkoja, niin et kovin korkealle pääse. Mutta toisaalta kapitalistisessa maailmassa taloudellinen tilanteesi vaikuttaa onnellisuuteesi. Jos sinulla on takaraivossa koko ajan pelko siitä, miten rahat riittävät, se alkaa vaikuttamaan elämänlaatuusi.

Turo innostuu omasta esityksestään niin, että hänen jalkansa alkavat liikkumaan. Veikko huomaa tämän ja zoomaa kameran kuvaamaan vain Turon yläruumista. Hän menee kameran viereen seisomaan ja osoittaa käsillään jalkojaan , sitten Turon jalkoja ja viittoo hänet rauhoittumaan. Turolla menee hetki ymmärtää, mitä Veikko yrittää kertoa, mutta tajuaa lopuksi. Korjatakseen tilannetta Turo esittää saavansa pienen kipukohtauksen ja käpertyy hetkeksi kippuraan. Lyhyen tauon jälkeen hän nostaa päänsä kasvoilla tuskainen ilme. ”Pahoittelut, unohdan välillä innostuessani, että olen vielä toipilas. Mia näyttelee tuolta kameran takaa, että aikaa on enää 5 minuuttia jäljellä, joten mennään kysymyksiin.”

Häviäminen paikalta

Hieman ennen Kelan teollisuusalueen parkkipaikkaa Mia alkaa taluttamaan maastopyöräänsä. Hän tarkistaa, että paikalla ei ole muita, ennen kuin tulee kuorma-autolle ja avaa perälaudan. Mia nostaa itsensä ja pyöränsä tavaratilaan ja sulkee perälaudan. Hän laittaa polkupyörän nojaamaan etuseinää vasten ja alkaa riisumaan vaatteitaan. Kuormatilassa on liinoilla seinään kiinnitetttynä kannellisia astioita, jotka Mia avaa. Hän huuhtelee huolellisesti kaikki päällään olleet vaatteet astioissa ja asettaa ne kuivumaan telineelle. Vaatteita tullaan vielä tarvitsemaan, mutta niissä ei saa olla mitään jälkiä Saskasta. Pesujen jälkeen Mia poistaa peruukin ja poistaa meikit ja tatuoinnit. Hän vaihtaa päälleen autonkuljettajan keltasiniset housut ja takin, sekä päähän lippiksen ja silmille tummat aurinkolasit.

Mia hyppää pois tavaratilasta, lukitsee tavaratilan ja avaa ohjaamon oven, hyppää kuskin paikalle ja lähtee ajamaan kohti Hyrylää. Hän varoo ajamasta ylinopeutta, jotta Tuusulantien liikennekamerat eivät ottaisi kuvaa hänestä. Mia ajaa kuorma-auton Hyrylän Burger Kingin pihalle ja menee sisälle ostamaan rekkamiesmäisesti hampurilaisaterian ja kahvin. Hän palaa autolle ja laittaa ruokapussin, kahvin ja mukin penkille. Muki kaatuu ja juomaa valuu penkille. ”Hitto, argh”. Nyt ensimmäisen kerran hänelle tulee kylmät väreet. Hän alkaa tajuamaan, mitä on tehnyt. Hän, siis hän, isin kiltti tyttö on tappanut kylmäverisesti ihmisen. Mia painaa päänsä vasten rattia, niin että auto tööttää. Hän hätkähtää ylös, kerää itsensä kasaan ja tekeytyy taas rooliinsa. Mia nappaa hampurilaisen käteen ja alkaa syömään hitaasti. Vaikka hän näyttää ulospäin kokeneelta rekkanaiselta, niin hänen sisällään velloo. Mutta toisaalta olo on helpottunut. Koston ensimmäinen vaihe on nyt suoritettu.

Syy, miksi Mia ei aja suoraan Veikolle, on varotoimet. Miettiessään mahdollisia kiinnijäämisen riskejä, yksi oli se, että joku näkisi naisen ajavan autoa kohti Rytkösenniemeä. Tämä voisi antaa vihjeen poliiseille siitä, että Mia ei olisikaan ollut paikan päällä verkkoseminaarin aikaan. Erittäin pieni mahdollisuus, että näin kävisi, mutta he haluavat eliminoida kaikki riskit.

Kun ilta hämärtyy, Mia lähtee ajamaan Burger Kingiltä Nurmijärven suuntaan, samalla tavalla rauhallisesti kuin Mariakin aikoinaan. Hän hiljentää hieman vauhtia onnettomuuspaikan kohdalla ja saa itselleen varmuuden, että operaatio on oikeutettu.

Mia ajaa rauhallisesti pimeän turvin Rytkösenniemeen Veikon talolle. Veikko on pihalla odottamassa häntä ja avaa autotallin ovet hänen ajaessaan pihaan. Mia ajaa kuormurin varovasti autotalliin ja sammuttaa auton.

Veikko laskee perälaudan alas ja he molemmat nousevat sen avulla kuormatilaan. Kuormatilassa on valmiina Ikean kasseja, joihin he laittavat kaikki tarvikkeet ja vielä märät vaatteet.  Veikko kantaa kassin perälautanostimelle ja Mia taluttaa pyörän siihen. Veikko painaa kuormatilan seinässä olevaa nappia ja perälauta laskeutuu alas. Mia taluttaa pyörän hetkeksi ulos autotallista. Veikko tulee hänen perässään mukanaan pussillinen pölyä, jonka hän ripottelee pyörän päälle. He nostavat yhdessä varovasti pyörän autotallin seinällä olevalle telineelle. Näin näyttää siltä, että pyörällä ei ole ajettu pitkään aikaan. He nousevat perälautanostimella vielä kerran kuormatilaan mukanaan harja ja sumutinpullo. Mia harjaa lattialta maastopyörän renkaista tulleet hiekat ja Veikko suihkuttaa seinät desifiointiaineella. Kun putsaukset on tehty, he laskeutuvat alas, sulkevat perälaudat, ottavat Ikean kassin, sekä sulkevat autotallin valot ja ovet. Kaikki tämä tehdään harjoitellusti ja äänettömästi. Sanoja ei tarvita, kun molemmat tietävät tarkasti mitä tehdä.