2. Herääminen

Pekka herää takkahuoneen sohvalta kammottavaan päänsärkyyn ja pahaan oloon, pahemman luokan kankkuseen. Samantien hän nousee ylös valkoiselta nahkasohvalta ja rientää vessaan oksentamaan. Hetken kakistuaan Pekka nousee pöntön äärestä pesemään kasvonsa valkoisessa neliskulmaisessa lavuaarissa. Hänellä on allaskaapissa aina purkki Buranaa kankkusaamujen varalta, josta nappaa samantien kolme suuhunsa ja juo suoraan lavuaarista vettä päälle.
Pyöreäkulmaisesta, kultareunuksisesta peilistä katsoo takaisin väsynyt mies, joka kuulostelee, pysyvätkö vesi ja burana vatsassa. Pekka kääntyy lähteäkseen pois, mutta huomaa pieniä oksennuksen pisaroita valko-harmaa raidallisessa seinässä. “Voi perkele”. Hän ottaa alimmaisesta laatikosta valkoisen froteepyyhkeen, kastelee sen ja alkaa hinkkaamaan seinää. Kyykistyminen vihlaisee päätä ja saa hänet oksentamaan uudelleen. “Voi saatanan saatana!”
Joten Pekka aloittaa alusta. Pesee naamansa, ottaa uudelleen kolme buranaa ja juo vettä suoraan hanasta. Hän jää hetkeksi ovelle katsomaan takkahuonetta, jossa harmaaksi maalattuja seiniä koristaa vaalea – harmaa sävytteisiä tauluja. Valkoisessa mahtavassa neliskulmaisessa takassa on kauniit koivuhalot valmiina sytyttämistä varten. Takan edustalla on kirkas tahraton lasi kipinöiden suojaksi. Hieman liian lähellä takkaa on harmaan valkoinen upottava karvamatto. Hienostuneen kokonaisuuden rikkoo valkoisella matalalla marmoripöydällä oleva tyhjä, kaatunut viskipullo ja sen vieressä tyhjä, tahrainen lasi. 

Nyt Pekka tajuaa, miksi hänellä on niin paha kankkunen. Hän käy levittämässä viltin sohvan päälle ja käy siihen makaamaan, tuijottaen katon himmeitä valoja, jotka tuikkivat valkoisen lasin takaa. “Olihan perkeleenmoinen operaatio saada noi kaksi kertaa neljä metriset lasilevyt tänne kellariin ja kiinnitettyä kattoon. “
“Onneksi pikkujoulut ei ole kuin kerran vuodessa, huh huh”. Pekka alkaa pohdiskelemaan illan kulkua. Aloitettiin ilta keilaamalla ja parilla oluella. Naiset vastaan miehet, paitsi että hän pelasi naisten joukkueessa. Riitan ja Teijan piti lähteä keilailun jälkeen, eivät siis halunneet tulla saunaan, eivätkä kuunnella moitiskelua tulemattomuudesta. Joten tilaisuuden suunnitellut Tanja oli naisista ainut saunoja.
Saunaan mentiin häveliäästi uimapuvuissa, mutta viimeisissä löylyissä oli tainnut kaikilta jo unohtua annetut siveyssäännöt. 

Nälkäisinä siirryttiin kabinettiin syömään, ja varsinkin juomaan, pitkän kaavan mukaan. Riku kertoi taas rauhanturvaajan tarinoitaan ja varsinkin Tanja kuunteli niitä haltioituneena.
Lopuksi sitten yökerhoon, josta Jarkko järkkäsi kivan nurkkauksen meille. Ja sitten tuli Hanna…!!!
“Ei vittu! ei saatana, eiiiii, Hanna.”
Pekka näkee silmissään, kuinka haulit lävistävä hannan vartalon ja tämä kaatuu lattialle kuolleena. Pekka nousee istumaan ja pitelee päätään epäuskoisena. “Ei, ei se ei voi olla totta???” Hänen sulkiessaan silmät mieleen tulee Hannan aviomiehen astuminen esiin ja se kuinka hän tähtää Pekkaa haulikollaan. Pekka oli varma, että hän kuolee mustasukkaisen, henkisesti sairaan aviomiehen ampumana, mutta sitten mies olikin ampunut itsensä. Pekka kuulee laukauksen niin voimakkaana mielessään, että pelästyy sitä. 

Pekka käy uudelleen makaamaan sohvalle, miettimään tapahtunutta. “Siis, minä en ole tehnyt mitään pahaa kenellekään. Ainut rikokseni on pako, eikä sekään niin paha juttu ole.  

Mutta, jos Inga ja appiukko saa tietää, että olin toisen naisen kotona yöllä, niin siihen loppuu kaikki. Jäiköhän minusta jälkiä? Näkiköhän kukaan? Ei saatanan saatana! Niin ja se paita jonka laitoin grilliin, mikäköhän vitun järki siinäkin oli?”

Kun Pekka on saanut mietittyä suunnitelmansa valmiiksi, lähtee hän suihkuun virkistäytymään. Normaalisti hän uppoutuisi saunatilan porealtaaseen parantelemaan kankkustaan, mutta nyt hän vain käy pikaisesti suihkussa. Edellisiltana tuli kuitenkin muutama tunti saunottua. 

Pekka astelee kylpytakissa rappuset ylös keittiöön. Särkylääkkeet ovat alkaneet vaikuttamaan, mutta olo on hutera kuitenkin enemmänkin syystä, että suunnitelmassa on liikaa aukkoja. 

Valkoisessa suuressa keittiössä Inga käynnistää tehosekoittimen. Pekka on varma, että hän odotti smoothien tekoa hänen tuloonsa saakka, joten Pekka yhtyy leikkiin. “Et viitsisi, hei. Armahda!”
“Oho, Turpeinen on herännyt. Kappas vain, onkos nyt loppuvuoden synnit tehtynä?”

Inge käyttää nimitystä Turpeinen vain halutessaan muistuttaa, että ihan kaikki omaisuus on hänen ja Siveniuksen suvun. Avioehto ja lakimiehet pitävät huolen, että jos Pekka mokailee tai käy vieraissa, niin samantien lähtee rahat, luottokortit ja nimi. Ingan isä on neuvonut tuosta roolista Pekkaa riittävän usein muistuttamaan. Edes Rakennus Ministerit Oy:stä Pekalla ei ole kuin 8 % omistusosuus ja sekin verotuksellisista syistä. 

“Saiskos valtijattarelta pyytää kuppia kahvia uskolliselle, väsyneelle vihtorille.” 
Pekka katselee vaimoaan, kun tämä asettaa kupin hopean värisen kahvikoneeseen ja valitsee latten valmistumaan. Kahvikoneesta kuuluu hetken aikaa kovempi ääni, kun se rouhii kahvipapuja. Ingan mustat, yli olkapäiden ulottuvat hiukset ovat hieman kiharat. Ruskea ihon väri on perintöä etiopialaiselta isoäidiltä. Inga on pukeutunut vaaleisiin armeijan maastohousuihin ja vaaleaan t-paitaan, josta kuultaa läpi hieman asuun sopimattomat koristeelliset rintaliivit. Asun kruunaa leveät tummanpunaiset henkselit. Asun taustalla on isoäidin opetus siitä, että naisen pitää pystyä puolustamaan itseään vihollisilta ja raiskaajilta. 

Inga ojentaa hymyillen kahvin ja yllättäen myös valmiin kinkku-salaatti voileivän. “Niin, teillä on ne maanpuolustuskerhonne pikkujoulut tänään.” Pekka vihdoinkin tajuaa, miksi Inga on niin erinomaisella tuulella tänä aamuna ja miksi kellarin tilat olivat niin tarkkaan siivottuja.” 

“Just. Porukat tulevat kello kuusitoista nolla nolla tänne. Seitsemäntoista nolla nolla Puolustusvoimien strategiapäällikkö pitää meille esitelmän sissitoiminnasta vihollisen maaperällä sotatilanteessa.” 
“Oukei, Puolustusvoimien strategiapäällikkö, meille?” 
“Kim on Papan ystävä ja lupautui tulemaan. Sen jälkeen on vapaata keskustelua, saunotaan ja.. ”
“Ja kerrotaan samat jutut kuin aina.” Jatkaa Pekka lausetta, johon Inga vastineeksi koputtaa nyrkillä Pekan päähän. “No eikös teilläkin eilen ollut ihan samat jutut kuin aina. Mites Riku ja Tanja?

“ Ne oli ihan kiltisti. Muistivat varmaankin läksytyksesi kesäjuhlissa. Herre Gud! Te molemmat olla naimisissa, pärkkele” imitoi Pekka, vaikka todellisuudessa Inga puhuu suomenruotsalaiseksi todella puhdasta suomea. 
“Enpä taida uskoa. Olen ihan varma, että Tanja änkesi taas miesten kanssa saunaan, ainoana naisena. Vai?”
Pekka haluaa vaihtaa puheenaihetta. “Tapasin eilen Tissarin Hannan yökerhossa, muistat varmaan hänet?”
“Juu, Dissari oli lukiossa rinnakkaisluokalla, niin mitäs hänelle?”

“Hän oli juhlimassa avioeroaan ja miehensä lähestymiskieltoa. Oli päässyt pois väkivaltaisesta suhteesta.”
“Mä voisinkin kysyä, haluaisiko Hanna tulla taekwondoon. Meillä alkaa tammikuussa alkeiskurssit. Oppisi puolustamaan itseään.”
“Voit kysyä sitä tänään. Hanna pyysi, että kävisin arvioimassa heidän, eikun siis hänen talonsa remontin tarpeen. Siellä on kuulemma reikiä seinissä ja keittiöstä puuttuu kaapinovia ja sellaista. Hanna pyysi ottamaan sinut mukaan, olisi kuulemma kiva nähdä pitkästä aikaa.”
“Mut ei tänään, meidän pitää lähteä Alkoon hakemaan tilaus.”
“Ei siinä kauaa mee, Hanna asuu tossa Petuniapolulla, ihan vieressä. On kuulemma kävellyt usein koiran kanssa talon ohi.”
“No miks ei ole sit poikennut moikkaamaan?”
“Tien puoleinen teräksinen aita ja liikkeen mukaan liikkuvat valvontakamerat eivät oikein houkuttele ohikulkijoita poikkeamaan. Viimeistään pihaa koristava betonijalustalle asetettu haupitsi käskee jatkamaan matkaa. Mut joo, me tarvittais tuollainen pieni keikka. Perttinen aiheuttaa niin paljon hämmennystä työmaalla, että se pitää saada sieltä pois. Virolaiset jo ehdottelevat, että he voisivat ratkaista ongelman, ja arvannet mitä se tarkoittaisi. Tuli mieleen, että Perttisen voisi siirtää korjaamaan Hannan taloa. Hanna ja Perttinen ovat tuttuja koulusta ja voin sanoa Hannan toivoneen juuri häntä. Annetaan sille joku lusmu mukaan, niin saa päsmäröidä. ”

Pekka huomaa, että Ingan katse siirtyy ja tuntee koputuksen päässään.
“Onkos papalla pää pipi” Juuri neljätoista vuotta täyttänyt Thorsten kiusoittelee isäänsä. Poika on kuin kopio isästään. Molemmat ovat hieman yli 170 pitkiä, tumma tukka kammattuna sivulle. Terävä nenä ja veikeä hymy. Pekalle on kertynyt hieman kiloja vyötäröä pyöristämään, kun taas Thorsten on ehkä hieman liiankin laiha. Sekä isä että poika ovat rauhaa rakastavia, eivätkä piittaa äidin sotaleikeistä. Inga on yrittänyt houkutella poikaa taekwondoon, mutta Thorsten valitsi rauhallisemman judon lajikseen. Pojan takia Pekan piti vaihtaa sukunimeään. Ingan isä haluaa, että Siveniuksen suvun taru ei lopu, joten ainoan perillisen nimen tulee olla Sivenius.

“Huomenta Torsti, mitäs poika?”

Inga keskeyttää jutustelun ohjeistuksella. “Thorsten, me lähdemme käymään asioilla. Tänne tulee kahdelta pitopalvelu. Jos ei jostain syystä olla täällä silloin, niin päästä heidät sisään portista. Kolmelta on judo ja menet sieltä sit mummolle. Pakkasin sulle repun valmiiksi, otat sen mukaan.“ 

“Joo okra. Potkit mut pois, että pääsette sotimaan. Peace mam!” Pekka hymyilee poikansa venkuroinnille, mutta vakavoituu Ingan katseeseen. 
“Ja sinä venkura. Lähtöön aikaa viisi minuuttia, valmistautukaa. Taakse poistu!”