4. Sunnuntaina sataa aina

Pekka heräilee, tällä kertaa omasta sängystään, sunnuntaina yhdeksän maissa. Hän katsoo vierelleen ja huomaa vaimon jo nousseen sängystä. Alhaalta kuuluu pölynimurin ääniä ja kolinaa, joten siellä touhuaa siivouspartio, jonka Inga on etukäteen tilannut korjaamaan juhlien jäljet. Pekka pyörittelee mielessään edellisen päivän tapahtumia ja pohdiskelee, uskooko poliisi hänen tarinansa. Hänen valheensa on pienoinen, mutta jos se paljastuu, ovat seuraukset suuret. Rahan ja firman menetys huolestuttaa, mutta kaikkein eniten mietityttää pojan menetys. Siveniukset ovat useasti uhkailleet, että jos Pekka mokaa, niin hän voi unohtaa poikansa. Ja se uhkaus tehoaa, koska Thorsten on Pekan lähes ainoa tärkeä asia koko maailmassa.  

Pekka vetäisee Niken harmaan oloasun päälleen ja astelee alakertaan, jossa Inga komentelee olohuoneessa siistijöitä juoksu asussaan. Inga huomaa Pekan ja hymyilee hänelle. “Käyn suihkussa, tee meille aamupalaa, pliis, jotain epäterveellistä, kiitos.”
Pekka astelee keittiöön aamupalaa tekemään. Hän ottaa jääkaapista luomutuottajan toimittaman paketin vähärasvaista pekonia ja kuusi munaa, Tabascoa ja kermaa. Ingan antamien tarkkojen ohjeiden mukaan hän asettelee pekonisiivut kahden leivinpaperin päälle uunipellille. Laittaa uunipellin kylmään uuniin ja vasta sen jälkeen asettaa asteet kahteensataan, kiertoilmalle. Seuraavaksi kahvit tippumaan ja vasta viimeiseksi hän tekee munakokkelin, jotta se ei kuivahda pekonien paistuessa. Kaksi graham paahtoleipää leivänpaahtimeen samalla kun Inga astuu keittiöön. “Pekka, sähän alat oppia. Ei mennyt kuin reilut kymmenen vuotta ja nyt jo osaat tehdä mallikkaan aamupalan.”
Pekka katsoo vaimoaan miettien, miten hän on niin hyvällä tuulella eilisestä draamasta huolimatta. Ilta oli varmaan sujunut mallikkaasti. “Kuorinko vielä appelsiinia?”
Inga näyttää peukullaan, että appelsiinikin maistuisi.  “Kanadalaiset hyväksyivät tarjouksen ja tulevat jo tiistaina käymään. Haetaan Thorsten äidiltäsi kohta ja mennään käymään Papalla, meidän pitää hieman valmistella suunnitelmaa.”
“Poliisit sanoivat tulevansa kahdeltatoista.”
“No soita, että tulevat aikaisemmin, ei olla enää silloin kotona.”
Pekka lähtee hakemaan puhelintaan mitään sanomatta. Inga huomaa, että pekonit ovat juuri kärähtämässä ja ottaa ne uunista pois.   

Pekka tulee hymyillen takaisin keittiöön. Poliisien ajatus näyttää Siveniuksille, kuka oikeasti määrää, oli mennyt pilalle. He olivat suunnitelleet tulevansa pari tuntia sovittua aikaisemmin, mutta nyt yllätys oli mennyt pilalle. Pekka haluaa noukkia muutaman pisteen tapahtuneesta ja kertoo Ingalle. “Kerroin, että jos haluavat keskustella kanssamme, niin nyt on hyvä hetki. Lupasivat olla tuota pikaa portilla.”
“Hyvä Pekka, tämähän on mainio aamu ”, vastaa Inga, samalla kun portilta painetaan ovikelloa ja keittiön kamerasta näkyy kahden henkilön pyrkivän sisään valkoisella Skodalla.
Inga on jo istuutunut nauttimaan aamupalasta, joten Pekka avaa portin poliiseille ja menee pihalle heitä vastaan. Koska ulkona sataa vettä, tai paremminkin jäätävää tihkua, Pekka jää portaille katoksen alle odottamaan. Katsellessaan poliisien parkkeeraamista pihalle, näkee hän sivusilmällä Perttisen heiluttelevan kättä pihallaan. 

Perttisellä on toisessa kädessään muovikassi, josta hän nostaa näkyville verisen kauluspaidan. Perttinen osoittaa sormellaan ensi paitaa ja sen jälkeen Pekkaa. Taas paitaa ja sen jälkeen Pekkaa. “Ei saatana, miten helvetissä.”
Pekka kauhistuu ja kalpenee silminnähden samalla, kun Perttinen astuu sisälle kotiinsa, pois näkyvistä. Perttinen oli huomannut poliisien nousevan autosta, eikä halunnut näyttäytyä heille. 
Autosta ulos astuvat poliisit Katja Nykänen ja Harri Kallio katsovat Pekkaa ihmetellen, mikä on saanut miehen noin järkyttymään. “Huomentapäivää, sunnuntaina sataa aina”, tokaisee Katja Nykänen. Poliisit kävelevät reippaasti rappusille, ettei jäätävä sade kastelisi heitä. Pekka pakottaa kauhistuksensa taka-alalle ja pyytää poliiseja käymään sisään. “Tervetuloa, siitä vasemmalle kiitos. Saisiko olla kahvia, teetä?”
“Kahvia kiitos”, vastaa Harri Kallio molempien puolesta, naispoliisin katsellen  viereisen taloyhtiön suuntaan, miettien mitä Sivenius siellä oikein näki.

Keittiössä Inga istuu valkoisen ison marmoripöydän äärellä ja syö aamupalaa. Hän pyytää poliiseja istumaan eikä välitä esittäytyä. Pekka laittaa kahvikoneeseen kaksi kuppia ja painaa americanot valmistumaan. Syntyy kiusallinen hetki, kun kahvikone jauhaa papuja ja puhuminen sen yli olisi turhaa. 

“Rikosylikonstaapeli Nykänen ja rikoskonstaapeli Kallio poliisista, hei. Haluaisimme kysyä teiltä muutaman kysymyksen?”
“Olkaa hyvä, olen käytettävissänne.” Inga ei pidä virkamiehistä, joiksi poliisitkin lasketaan. Hänen isänsä on opettanut, että heitä on olemassa kolmenlaisia. Niitä, joille maksetaan, niitä jotka kysyvät inhottavia kysymyksiä ja sitten vielä täysin hyödyttömiä. Inga katselee tarkkaan naispoliisia, joka on suunnilleen saman ikäinen kuin hän. Vaaleiden tiukkojen farkkujen läpi näkyvät lihakset ja pitkän nahkatakin alta paljastuva vartalo kiehtoo Ingaa, joka pohtii naisen olevan kova vastus, jos he joskus joutuisivat vastakkain.  

Nykänen ottaa hieman kastuneen ruskean nahkatakkinsa pois päältä ja ojentaa sen Kalliolle, tarkoituksenaan näyttää, kumpi heistä on pomo. Hän istuu Ingaa vastapäätä ja odottaa vielä sen hetken, että Pekka saa tarjoiltua kahvin hänen eteensä. Pekka laittaa myös Kalliolle kahvikupin, ottaa vaivautuneelta poliisimieheltä märät takit ja vie ne eteiseen.
“Aviopuolisonne kertoi jo eilen tapahtumista, mutta haluaisimme kuulla myös teidän version.”
“Selvä. Lyhyesti näin: huomasimme, että sisällä on tapahtunut jotain kauheaa. Potkaisin oven hajalle. Pekka avasi oven. Löysimme ruumiit. Pekka soitti poliisille ja minä totesin paikallaoloni turhaksi ja lähdin pois.”
Katja Nykänen yrittää olla näyttämättä hämmästystään. “Miksi ylipäätään menitte Hanna Tissarin talolle?”
“Pekka kertoi, että Hanna oli pyytänyt minua. Oltiin kuitenkin jonkinlaisia kavereita lukiossa. Ei mitenkään erityisen hyviä, mutta kuitenkin tunnettiin. Oli Hanna meidän häissäkin.”

Samalla kun Inga antaa selkeää raporttia, nousee hänen silmiinsä kuva hanskoista eteisen tuolilla. Ihan kuin ne olisivat olleet Pekan hanskat, toki mustia nahkahanskoja on lähes kaikilla miehillä.
Katja huomaa Ingan mietinnän, “tuliko teille vielä mieleen jotain, jonka haluaisitte jakaa kanssamme.” 
“Ei tullut, anteeksi, jäin vain miettimään hetkeksi Hannan iloista naurua ja seikkailuja lukioaikana. Se mitä Pekka kertoi Hannan avioliitosta, oli kamalaa kuultavaa. Miten mies voi pahoinpidellä naista vuosia, ilman että se paljastuu läheisille?”
“En minäkään sitä ymmärrä. Teillä on ihanan upea talo. Vaikka Avotakan kuvat keittiöstänne olivat upeat, niin tämä on vielä kauniimpi näin paikanpäällä.”
“Kiitos, toki suurin kunnia tästä lankeaa Pekalle. Hänen firmansa, Rakennus Ministerit toteuttivat tämän keittiön.” Ingan vastauksesta huomaa, kuinka sisäänrakennettua hänelle on käyttää hyödyksi jokainen keskustelu. Nytkin oli mahdollisuus markkinoida ja sen mahdollisuuden hän käytti. 

  “Tämä case alkaa olla taputeltu ja voinemme lähteä sulkemaan sen. Mies tappoi vaimonsa ja itsensä. Se miksi näin kävi, on myös aika selkeää. Ainut onni tässä on se, että heillä ei ollut lapsia. Kiitos ajastanne. Jätämme teidät viettämään sunnuntaita.” Katja nousee tuolista ojentaen kahvikupin Pekalle, joka ottaa sen ja laittaa tiskipöydälle. Yllättäen Inga nouseekin tuolista ja ojentaa kätensä, johon Katja tarttuu. “Kiitos, että kävitte. En millään olisi ehtinyt tulla poliisiasemalle. Toivottavasti tapaamme joskus iloisemmissa merkeissä.” Katja ja Inga katsovat hetken toisiaan tarkkaillen, ennen kuin irrottavat kätensä. Harri Kallio yrittää ojentaa kätensä, mutta Inga on jo istunut takaisin tuolille. “Minäpä annan teille takkinne.” Sanoo Pekka ja ohjaa poliisit eteiseen. “Tiedättekö koska Hannan hautajaiset ovat?”
“Emme. Veimme eilen suruviestin hänen äidilleen vanhainkotiin. Kuten varmaan tiedätkin, Hanna oli perheen ainut lapsi, jonka hieman dementoitunut äiti taitaa olla ainut sukulainen. Joten on arvoitus, kuka hoitaa hautajaiset.” Vastaa Harri Kallio, jonka pari on jo kiiruhtanut autolle. “Mutta näkemiin, kiitos kahvista.” Pekka jää kummastuneena katselemaan eteisen ikkunasta poliisien lähtöä. Näyttää siltä, kuin miespoliisi moittisi kollegaansa, joka puolustautuu kättä heilauttamalla. 

Inga saapuu eteiseen ja lähtee nousemaan rappusia ylös. “Hopi hopi, vaatteet päälle. Soita äidillesi, että ollaan puolen tunnin päästä hakemassa Thorstenia. Ja ei, me ei mennä sisälle, eikä kahville.”
Pekka palaa keittiöön jossa soittaa ohjeistuksesta huolimatta pojalleen. 
“No”
“Mites siellä?”
“Ihan OK.”

Thorsten keskittyy selvästikin johonkin muuhun kuin puhumiseen. Todennäköisesti pelaa mummolaan hänelle hankittua pleikkaa.
“Tullaan hakee sut puoli kaksitoista. Ole valmiina, kun rimpautan sulle. Tulet sit alas.
mennään syömään päivällinen Isopapan luokse.”
Thorsten keskeyttää pelin ja keskittyy puheluun. “Ei, ei kai mun tarvii tulla sinne. Etteks te vois hakee mut tulomatkalla. Tai ei mua tarvii hakee, mä tuun himaan itekseen.”
“Isopappa haluaa nähdä sinut, joten oleppas reipas ja laita itsesi valmiiksi.”
Taustalta kuuluu mummon kysely. “Tulevatko he kahville?”
“Sano mummolle, että ei me tänään tulla.”
“Ettehän te koskaan tule. Kiitti vaan.” Kommentoi Thorsten ja sulkee puhelimen.
Pekka ymmärtää, miksi poika ei haluaisi viettää sunnuntaita isoisänsä luona. 

Mutta Pekalla on suurempiakin murheita kuin poikansa viihdyttäminen.
Miten Perttinen oli löytänyt paidan grillistä ja miten hän tuota todistetta aikoi hyödyntää? Kovin rankka ase paita ei ole, koska hän ei ole tehnyt mitään rikosta. Paitsi mitä nyt hieman valehdellut poliisille. Joten kiristyksen pitää liittyä Siveniuksiin. Jos Inga saa tietää, että hän meni neljän aikaan yöllä Hannan kotiin, niin tapahtuisi kauheita. Pekka menettäisi rahat, nimen ja mikä kaikkein pahinta, myös poikansa. Nyt pitäisi päästä käymään Perttisellä ja ostaa paita häneltä, mitä se sitten ikinä maksaisikaan.
Inga keskeyttää hänen pohdintansa äkäisyllä. “Pekka, vaatteet päälle ja sassiin. Mitä ihmettä mies siinä vielä seisoo verkkarit jalassa.”
“Miksen voisi pitää verkkareita. Isälläsikin on varmasti joku oloasu päällään.”
“No höpö höpö. Puku päälle ja sassiin. Tai voit laittaa farkut, jos siltä tuntuu.”

Pekka kipaisee yläkertaan pukemaan ja palaa sieltä huomaten, että Inga on ajanut hänen Bemarinsa tallista ja istuu takapenkillä kannettavallaan kiihkeästi jotain kirjoittaen.
Astuessaan ulos, hän huomaa naapurissa, taloyhtiön yhteisellä grillipaikalla, Perttisen laittavan suurta härän sisäfilettä paistumaan. Perttinen näyttää taas käsimerkkejä. Ensin hän osoittaa sormella Pekkaa, sen jälkeen sisäfilettä, sitten itseään ja lopuksi nostaa peukun pystyyn.
Pekan noustessa autoon Inga ei voi olla kommentoimatta. “Tee jotain, että päästään eroon tuosta idiootista. Mitä helvettiä se ääliö tuolla viittoo.”
“Joo pakko sille on jotain tehdä.” 

Bemari lipuu hiljaa alas pihatietä läpi automaattisesti avautuvien porttien ja kääntyy sähköauton äänettömyydellä oikealle kohti Tikkurilaa. Pekka näkee peilistä Ingan keskittyvän kannettavaansa ja ymmärtää olla keskeyttämättä häntä. 

Thorsten keskustelee mummon kanssa Tikkurilan Kielotornin pihalla, kun Pekka kaartaa punaisen Bemarin heidän viereensä. Hän nousee autosta halaamaan hymyilevää äitiään. “Ettekö te kerkiäisi kuitenkin kahville, ette ole käyneet pitkään aikaan?”
Inga arvaa keskustelun aiheen, joten hän avaa tummennetun ikkunan. “Hei, ollaan menossa papan luokse työasioissa, joten emme nyt ehdi. Mutta lupaan, että tulemme pikapuoliin vierailulle. Hopsan autoon Thorsten.” 
Pekka rutistaa vielä kerran äitiään ja lupaa tulla maanantaina käymään, ennen kuin hänkin astuu autoon ja kaasuttaa äänettömästi kohti Helsinkiä.
“Aja Mannerheimintietä, eduskuntatalon ohi.”  Komentaa Inga takapenkiltä.
“Siellähän on tänään se Kaivoksien vastustajien mielenosoitus, ei ehditä kahdeksitoista perille, jos joudutaan ruuhkaan.”
“Aja nyt vain sitä kautta, haluan nähdä, paljonko siellä on ihmisiä. En usko, että kovin moni on lämmennyt ajatukselle osoittaa mieltä, kun keli on niin inhottava.”
“Eiks Facebookissa keskustelu ole kuitenkin ollut aika kiivasta.”
Inga kurkkaa etupenkille ja varmistaa, että Thorstenilla on kuulokkeet päässä, ennen kuin jatkaa.
“Meidän viisikymmentä trollia hoitavat somen ja ohjaavat keskustelut oikeisiin uomiin. Somen hallitseminen on jopa yllättävänkin helppoa.”
“Onko teille viisikymmentä ihmistä chättäilemässä Somessa?”
“Ei niitä ole kuin kolme, mutta hyvin rakennettuja profiileja on viisitoista viiva kaksikymmentä per koneenkäyttäjä.” Inga haluaa vaihtaa puheenaihetta. “Voisitko tiistaina aamusta auttaa kanadalaisten noudossa? En viitsisi ottaa Kovaselta autoa, kun meidän keskustelut ovat sen verran arkoja.”
Pekka tietää, että vaikka Inga esitti asian kysymyksenä, niin se tulee ymmärtää käskynä. Hän haluaa kuitenkin hieman pelata mukana. 

“Meillä on tiistaina aamulla kokous kaupungin rakennustarkastajan kanssa.”
“No hyvä, ettei siis mitään tärkeää. Joku miehistä voi varmaankin hoitaa sen.”
“Kyllä rakas.” Pekka katsoo vastatessaan taustapeiliin hymyillen ja Inga vastaa hänelle kieltä näyttäen. 

Lähestyttäessä Eduskuntataloa, Pekka ajaa Mannerheimintien oikeaa kaistaa ja kääntää auton talon rappusten editse kulkevalle ajotielle. Heti sisääntulon kohdalle on pysäköity kaksi linja-autoa Pohjois-Suomesta. Paikalla on muutama poliisi, jotka estävät heitä ajamasta läpi tien ja viittovat palaamaan Mannerheimintielle. Inga astuu ulos autosta katsastamaan mielenosoittajia. Nuori miespoliisi on hieman ihmeissään, kun Pekka kääntää autoa ja Inga ottaa valokuvia, mutta antaa heidän olla rauhassa. Reilut sata mielenosoittajaa on järjestäytymässä alkavaan tapahtumaan. Selkeästi ihmetystä aiheuttaa, miksi paikalla on niin vähän ihmisiä, kun paikalle odotettiin vähintäänkin kahta tuhatta. Ylhäällä rappusilla elinkeinoministerin erityisavustaja katselee tilannetta. Huomatessaan Ingan, hän näyttää peukkua ja hymyilee. Inga vastaa merkkiin pienellä käden heilautuksella  ja nousee pikaisesti autoon, ennen kuin hänen läsnäolonsa huomataan. 
“Liikkeelle.”
“Aika vähän mielenosoittajia, kuten arvelitkin.”
“Jeps, homma toimii. Pitää antaa trolleille pikku bonus hyvästä työstä.”
Äitinsä yllätykseksi Thorsten liittyy keskusteluun.
“Ketä noi on ja miksi äiti on iloinen, kun heitä on niin vähän?”
“Tuo on kaivosteollisuuden vastustajien mielenosoitus. Ja äiti tekee töitä kaivosteollisuudelle.”
“Miks ne vastustaa kaivoksia?”
“Koska niiden mielestä kaivokset saastuttaa ja pilaa vesistöjä.”
Inga keskeyttää etupenkkiläisten keskustelun. “No niin Turpeinen, annas olla. Laitas Thorsten ne kuulokkeet takas korville.”
Pekka pysäyttää auton Mannerheimintiellä vasemmalle kaistalle, Esplanadin ja Bulevardin risteyksen liikennevaloihin.
“Taisi olla teidän miehiä se kaveri siellä rappusilla.”
“Jeps, yksi erityisavustajista.”
“Suomen pitäisi olla yksi maailman vähiten lahjuksia käyttävä maa, mutta ei oikein siltä tunnu.” Ihmettelee Pekka samalla kun liikennevalot vaihtuvat vihreäksi ja hän kääntää auton Esplanadia pitkin kohti Katajanokkaa. 
“Ei meillä lahjotakaan perinteisesti. Enemmänkin tämä on tällainen palvelus palveluksesta – verkosto. Työtä tehdään pitkäjänteisesti. Sinähän tiedät, miten menestyvät fudisjengit toimivat?”
“Suurin piirtein kyllä, joo.”
“No tämä toimii ihan vastaavasti. Me etsitään lahjakkaita nuoria, joita ohjataan toimimaan oikein ja nostetaan oikeisiin positioihin. Mutta ero on siinä, että me suosimme hieman ryvettyneitä persoonia, jotta voimme tarjota porkkanaa ja keppiä sopivassa suhteessa.”
“Mikäs tämän erityisavustajan pelipaikka on?”
Inga hymyilee voitonriemuisesti, kun hän asettelee läppäriä tyylikkääseen harmaaseen laukkuun. “Simo on keskikenttäpelaaja ja vielä pätevä sellainen. Pappa värväsi hänet tiimiinsä ja kouli hänestä hyödyllisen pelimiehen. Moni on ihmetellyt, kuinka yliopiston juopotteleva pelle nousi niin nopeasti politiikan huipulle. Vielä kolme vuotta sitten kaveri ei kuulunut mihinkään puolueeseen, ja nyt on jokaisessa ministerin lehtikuvassa taustalla virnuilemassa.”
“Jos erityisavustaja on keskikenttäpelaaja, niin mitä pelipaikkaa pelaa ministeri?”

“Ministeri on se hyökkääjä, kärki. Hänet ohjataan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Täydellinen syöttö päähän ja pallo sinkoaa maaliin.”
“Kukas on meidän maalivahti?”
“Sitä sinä et halua tietää. Usko, et halua.”

Pekan ohjastamana punainen bemari lipuu presidentin linnan ohi ja kääntyy Kanavakadulle, sieltä Satamakadun ja Rahapajankadun kautta Pormestarinrinteelle. Pekka kääntyy punatiilisen talon sisäpihalle vievän porttikongin eteen. Inga nappaa laukustaan kaukosäätimen, joka avaa portit ja auto valuu äänettömästi sisäpihalle. 

Pysäköityään auton, Pekka katsahtaa Thorsteniin, joka katsoo häntä kummastuneena. Pekka päättelee katseesta, että vaikka pojalla oli vastamelukuulokkeet päässä, niin hän on läpikuuntelu ominaisuuden avulla kuullut keskustelut. Hän arvaa, että joutuu käymään vielä monta selittelevää keskustelua, kun utelias poika haluaa ymmärtää, mitä juuri kuuli. Ja koska Google on olemassa, niin keskustelulla on kiire, ennen kuin Thorsten ehtii tehdä omat päätelmänsä.