Mites tässä nyt näin kävikään

Mites tässä nyt näin kävikään?

Toinen dekkari -projekti kertoo rakennusliikkeen toimitusjohtajasta, joka ajautuu tappamaan. Pohtii sitä, kuinka helposti elämä murenee, jos osuu väärään paikkaan väärään aikaan.

Kuten Vain Yksi Elämä, niin tämäkin dekkari on kirjoitettu EI-poliisin näkökulmasta. Teoksessa esiintyvät poliisit ovat kuitenkin samoja tuttuja , kuin aikaisemminkin. Rikolliset ja syyttömät vain vaihtuvat.

Kuten aikaisemmankin teoksini, julkaisen tämänkin osissa ja pyytäen teiltä lukijoilta kommentteja jokaiseen julkaisuun. Joten otan oikeuden muuttaa aikaisemmin julkaistuja kappaleita arvokkaan palautteenne mukaisesti.

HUOM! Kaikki teoksessa esiintyvät henkilöt ovat keksittyjä. Yhteyttä todellisiin henkilöihin  ja tapahtumiin ei ole. Teksti on mielikuvituksen tuotetta.

Kirjaprojektin Facebook ryhmä https://www.facebook.com/groups/vainyksielama/

Jyrki Autio

Viimeisimmäksi julkaistutu luvut:

Mites tässä nyt näin kävikään

1. Pikkujoulut

“Minkä helvetin takia porukat valitsi just Perttisen luottamusmieheksi! Sitä en vaan tajua? On se vaan niin oman edun tavoittelija, että en ymmärrä, miten ajais porukoiden etua?” Sopertaa Rakennus Ministeriö Oy:n toimihenkilöiden pikkujouluissa työmaapäällikkö Tommi Tiilikainen.
“Perttinen oli tuohtunut, kun ei päässyt tänne toimiston pikkujouluihin. Oli sitä mieltä, että työntekijöiden joululahja oli hänen mielestään.., tai en kehtaa sanoakaan. Pekka, sähän olit sen kanssa samassa koulussa, vai miten se meni?” Kommentoi toimistopäällikkö Tanja Lehtonen paljonkin selkeämmin. 

Rakennusliikkeen toimitusjohtaja ja pääomistaja Pekka Sivenius ei oikein pidä tästä aiheesta, mutta aloittaa kuitenkin tarinoimaan. “Jeps, oltiin yläasteella samalla luokalla. Perttinen on vuotta vanhempi, mutta jäi kasilla luokalle ja tuli vuodeksi häiriköimään meidän luokkaa. Ysiks siirrettiin tarkkikselle. Se oli ihan pelle kaikilla muilla tunneilla, paits käsitöissä. Onhan se taitava käsistään, jos sille päälle sattuu.”

“Joo on taitava kyllä, mutta jaksaa valittaa ihan kaikesta ja on omapäinen. Rakensi ikkunan paikan kaks metriä sivuun, kun hänen mielestään oli suunniteltu ihan paskaan paikkaan. Asiakkaalta palo käämit ihan täysin, kun huomas.”  Kommentoi Riku Tervo samalla konjakkipullosta viimeisiä tippoja kaataen Tanjan lasiin. 

“Miks sä oikein palkkasit sen?”

“Perttinen asuu meidän naapurissa, asumisoikeusasunnossa. Tarvittiin kerran pikaisesti yhteen keikkaan tekijää ja….mutta se on pitkä tarina, jonka kertomisen aika ei ole nyt. Työasioiden märehtiminen loppuu NYT! Siirrytään seuraavaksi täältä kabinetista yökerhon puolelle. Sinne alkaa jo porukkaa kerääntymään, joten eiköhän mennä sekaan.” Pekka ei voi olla huomaamatta, kuinka Riku ja Tanja hymyilee toisilleen viettelevästi. “Mennään sähläämään juoruja, että on mistä höpistä kahvitauolla. Voisitko Jarkko käydä katsomassa, löytyiskö sieltä meille joku kiva nurkkaus ja tilaa sinne riittävästi juotavaa. Mä hoidan laskut täällä ja tyrkkään nää porukat sinne.”

Pekka istuskelee yökerhon hiljaisimmassa nurkkapöydässä yksikseen. Pöytä on täynnä tyhjiä ja vajaita laseja, mutta porukat ovat häipyneet kuka minnekin. Riku ja Tanja tanssivat lähekkäin hitaasti, vaikka muut tanssilattialla hyppivät “Pitkän kuuman kesän” tahtiin. Pekka hätkähtää, kun viereen istahtaa vaaleatukkainen, samanikäinen nainen. “Terve Pekka, mitäs täällä murehdit?” 
“Täh, kuka….Hanna?…. Moi. Mistäs sä siihen tupsahdit?”

“Muistat sentään vielä, vaikka ei olla nähty ainakaan kymmeneen vuoteen. Ollaan bilettämässä tyttöjen kanssa mun erojuhlan kunniaksi. Tänään astui avioero voimaan, ja pitäähän sitä juhlistaa.”
“Olen pahoillani, tai siis iloinen, ääst.”
“Anna olla. Mitäs sä täällä?”
“Meillä on firman pikkujoulut. Niitä isännöin täällä.”

“Joo niin, mä näinkin Perttisen tuolla baaritiskillä ja kertoi olevansa sun hommissa.”
“Perttisen? Mitä, onko sekin täällä?”

“Joo, teillähän on pikkujoulut ja se on sulla töissä, joten eiks sen pidäkin olla täällä. Perttinen ja ilmainen viina on aina samaan aikaan paikalla.”
“Juu joo, niin. Ottaisitko jotain, voisinko tarjota?”

“Sen verran on ollut harmia päihteistä viime aikoina, että olen limulinjalla. Äläkä sano mistään ilon teeskentelystä ilman viinaa. On ollut niin paska prosessi takana, et nyt kun olen vapaa, niin voin huvitella ilman päihteitäkin.”

Kaksi naista steppailee Hannan selän taakse pöyhöttämään hänen tukkaansa. Nämä naiset ovat tarvinneet hauskanpitoon jonkin verrankin ilolientä. “Kukas se täällä kuhertelee Hannan kanssa? Tämän piti olla eroon miehistä juhla, eikä uuden retaleen kiinniottoretriitti, hihi hihii.”
“Tässä on Pekka Turpeinen, tai siis nykyisin Pekka Sivenius. Oltiin koulukavereita lapsina. Pekalle on elämä ollut suotuisampi kuin minulle. Meni naimisiin rikkaan naisen kanssa, Ingan,  ja johtaa nyt omaa rakennusliikettä.”

“Oho, hyvinpä sinä tiedät minun elämäni käänteet?”
“Tunsinhan mäkin Ingan. Hienoston tyttö kapinoi välillä vanhempiaan vastaan ja liittyi meidän rahvaan joukkoon. Ja viimeistään silloin kun Inga pamahti paksuksi, puhui siitä ihan kaikki. Minkäs ikäinen se teidän poika nyt onkaan? 12 vai kolmetoista? Pakko olla kolmetoista, koska Inga täytti viime vuonna kolkytviis, kuten mekin.”

“Joo joo, mut nyt juhlitaan eroa. Hanna on vapaa siitä paskiaisesta! Joten tanssilattialle siitä vanhoja märehtimästä. Jätä se vihtori siihen murehtimaan. Ukkomiehet saat nyt unohtaa.”
Hannan kaverit vetää Hannaa molemmista käsistä kohti tanssilattiaa, jossa porukka heiluu tällä kertaa Sashin Equadorin tahdissa. Rikua ja Tanjaa ei enää näy nojaamassa toisiinsa, ovat varmaankin jo häippässeet jonnekin.   

Valomerkin välähdettyä käy Pekka maksamassa illan hulppean juomalaskun. Kuittia katsellessa huomaa, että tänäkin vuonna Tommi on tilannut kalleinta konjakkia kolmensadan euron edestä. Pekka katselee ympärilleen ja näkee Jarkon ja Perttisen kiistelevän jostain ja päättää olla puuttumatta siihen. Hän kiertää kaukaa kiistelijät hakemaan takkinsa narikasta, jossa on paljon jonoa. Kohteliaana miehenä antaa humalaisten naisten kiilata hänet ja hetken jonottamisen jälkeen pääsee poistumaan Tikkurilan yöhön. Koska taksijono on pitkä, hän päättää kävellä kotiin. Sinne on matkaa vain kolmisen kilometriä ja sen kävely selvittää mukavasti päätä. Joulukuun ensimmäisen päivän yönä sää on selkeä, maa on lumeton ja lämpötilakin neljä astetta plussan puolella.

Diksin juna-aseman kohdalla häntä vastaan ajaa autoa, joka pysähtyy keskelle tietä.
“Hei Pekka, haluatko kyydin kotiin? “ Hanna oli hakenut autonsa Diksin katon parkkipaikalta ja ystävällisesti päätti tarjota kyytiä vanhalle koulukaverille. “Olin kyllä ajatellut kävellä kotiin, mutta toki, kyllähän kyyti aina kelpaa.” Vastaa Pekka ja kiertää auton samalla kun takana tuleva auto tööttää heille.  

Pekka ja Hanna eivät huomaa, että Perttinen käveli samaa katua mustiin pukeutuneena, huppu päänsä peittona. Hän yritti saada Pekkaa kiinni kävelykaveriksi, mutta jääkin nyt kadun varteen seuraamaan hänen iloisen näköistä keskustelua Hannan kanssa.

“Mä kyllä tiedän, missä sä asut. Koivuhaan hulppeassa kivitalossa keskellä rahvaan asumisoikeustaloja. Hienot valonheittimet olet sinne pihalle asentanut. Kävelin monesti koiran kanssa teidän talon ohi.”
“Ai sulla on koira, minkä rotuinen?”

“Minulla oli koira, ennen kuin mieheni tai siis nyt exäni, tappoi sen kännipäissään. Ja sen jälkeen pieksi minut. Olin sairaalassa melkein viikon.”

“Ei saatana, häh?”

“Se sit oli loppu sille avioliitolle. Sain avioeron lisäksi hänelle lähestymiskiellon ja kohtuulliset korvaukset.”

“Kuulostaa kamalalta. Paska äijä.”
“Selvinpäin Reino oli ihan ok, varsinkin kun otti lääkkeensä. Mut kännissä ihan sekaisin. Tuli kestettyä sitä ihan liian monta vuotta. En pysty enää saamaan lapsiakaan.” Hannan poskille valuu kyyneleet, kun hän kertoo kauheuksista avioliitossaan.  
“Voi paska. Kerrothan, jos voi jotenkin olla avuksi?”
“Jeps, kiitos. Eikun joo, sullahan on se rakennusliike. Joo voit olla avuksi kyllä.”
“Kuinka?”
“Sen viimeisen riehumisen jäljiltä meidän seinät ja ovet ovat on rikki ja kolhuilla. Vitriinien lasit on poissa, kun ne meni rikki ja muuta paskaa. Tulisitko katsomaan, miten sais paikat korjattua.”
“Ai nyt vai?”
“Ajattelin kyllä jotain päiväsaikaa, mutta miks ei nytkin. Mennään vaan.”

Hanna parkkeeraa auton tumman punatiilisen omakotitalon autotallin oven eteen. Talon ja pihan kaikki valot ovat pimeänä, joten auton valojen sammuttua, Pekka kulkee Hannan takana, joka valaisee kännykällä polkua yläpihalle.
“Tämähän on hieno ja suojainen rinnetontti kivalla paikalla. Ulkoapäin näyttää kaikki olevan kunnossa.”
“Kuvastaa hyvin elämääni. Ulospäin kaikki kunnossa, mutta sisällä kaikki päin helvettiä. Muistaakseni jätin kyllä ulkovalon päälle, mutta ehkä sit kuitenkin vaistomaisesti sammutin ne lähtiessä.” Hanna avaa ulko-oven ja laittaa eteisestä ulkovalon päälle. “Sisään, niin näet totuuden elämästäni.”

Pekka astuu sisälle ja sisällä näkyy vieläkin taistelujen jäljet, vaikka paikat on siivottu huolellisesti.  Eteisen seinälle on selvästi heitetty punaviiniä ja lattian parketin raoissa on vielä hiukan verta. Pekka riisuu päällys- ja pikkutakkinsa ja heittää ne nojatuolin päälle.  

“Kyllä täällä joutuu tekemään kaikki pinnat uusiksi. Noita rikottuja ovia ei kyllä pysty siististi korjaamaan. Nekin menee uusiksi. Vaikka kuinka tehtäis edullisesti, niin ei riitä kymppitonni tän korjaamiseen. “

“Sitä pelkäsinkin, mutta ei huolta. On mulla varaa siihen. Mut entäs meidän makkari? Se on kaikkein pahimmassa kunnossa. Olen nukkunut yöt alakerran takkahuoneessa, kun en halua mennä tuonne.” Hanna avaa makuuhuoneen oven ja laittaa valot päälle.

Valojen sytyttyä puhe taukoaa ja Hanna jähmettyy paikoilleen tuijottamaan  makuuhuoneen nurkan tuolissa istuvaa ex-miestään, jolla on sylissään haulikko, 

“Mitä vittua sinä täällä teet? Sinulla on lähestymiskielto. Et saa olla täällä, lähde!”
Reino nousee seisomaan, osoittaa haulikolla Hannaa ja painaa liipasimesta. 

“Saatanan huora, kuole!”  Pienessä huoneessa haulikon laukeaminen kuulostaa tykin pamaukselta. Hanna kaatuu taaksepäin ja rojahtaa vasten lattiaa. Hän kuolee sekunneissa läheltä ammuttujen haulien repiessä hänen rinnan auki. Pekka jähmettyy kauhusta paikoilleen seisomaan. Hanna elottomasta ruumiista purkautuva veri alkaa muodostamaan lammikkoa lattialle. 

Reino tulee ovelle ase kädessään hoiperrellen. Hän on vahvassa humalassa, mutta alkaa tajuamaan mitä on tehnyt. Hän nostaa haulikon  kohti Pekkaa. “Sinä saatana panet minun vaimoani!”

Pekka ei tiedä mitä sanoa, joten on hiljaa ja nostaa käsiä eteensä päätään pudistaen. 
“Sinä saatana huoripukki. Sinun takiasi Hannan piti kuolla.”

Pekka on varma, että hänet ammutaan, mutta yhtäkkiä Reino kääntääkin aseen omaan suuhunsa ja laukaisee. Hänen takaraivonsa repeää auki ja veri lentää makuuhuoneen oveen ja seinille. Reino kaatuu taaksepäin retkahtaen kohti jo ennestään rikkinäistä vuodetta, joka hajoaa hänen alleen. 

Pekan sydän lyö miljoonaa. Hän ei ymmärrä, mitä oikein tapahtui. Hänen lapsuudenystävänsä makaa hengettömänä lattialla ja väkivaltainen aviomies ilman takaraivoa hajonneen sängyn päällä. Pekka kyykistyy lattialle ja laittaa kädet päänsä päälle. “Ei saatana, ei saatana, ei ole todellista.”

Paniikissa hän perääntyy paikalta, nappaa takkinsa ja karkaa ulos talosta. “MIten tässä nyt näin kävi? Eihän tämä ole todellista, ei saatanan saatana” Hän kiroilee itsekseen talon yläpihalla. Pekka päättää mennä takaisin sisälle, mutta ovi on mennyt lukkoon sulkeutuessa. 

Hän alkaa miettimään, mikä soppa tästä syntyy. Miten hän selittää vaimolleen ja appiukolleen tämän kaiken. Kukaan ei ymmärrä kuitenkaan.

Pekka tutkii valkoista kauluspaitaansa.  Siinä ei ole kuin muutama veripisara Hannasta. Hän seisoi sen verran kaukana, joten hänen kenkänsä eivät ole veressä, eivätkä varmaankaan tehneet jälkiä lattiaan. Hän ei ollut koskenut mihinkään. Ulkona oli pimeää, kun he tulivat, joten kukaan ei tiedä hänen olleen paikalla. 

Hanna oli laittanut valot päälle vain yläpihalle, joten Pekka pääsee livahtamaan pimeyden turvin kadulle kenenkään näkemättä. Kello on jo yli neljän yöllä, joten hän saa kävellä kotiin kenenkään vastaan tulematta. 

Parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen Pekka saapuu kotitalonsa pihalle. Talo on vaimon suvulta perintönä saatu kolmikerroksinen vanha, mutta entisöity kivitalo. Hän menee sisälle autotallin oven kautta ja avaa siellä olevan punaisen bemarin takakontin. Takakontissa on laukku, jossa hänellä on aina varalla muutama puhdas paita liike-elämän tahraisten tapahtumien varalta. Hän rytistelee puhdasta paitaa, jotta se näyttäisi koko päivän päällä pidetyltä. Paidan, jossa on muutama veritahra, hän laittaa muovikassiin. Pekka avaa autotallin oven ja käy laittamassa muovikassin pihalla olevan kromisen ison grillin alla olevaan säilytystilaan. Muutaman hengähdyksen ja pää pyörityksen jälkeen hän hipsii hiljaa sisälle. 

Perttinen oli jäänyt takapihalleen tupakalle saavuttuaan kävellen kotiin. Tai ennemminkin hän oli jäänyt vakoilemaan, koska herra iso herra saapuisi kotiin. Kun Pekka olikin tullut melkein heti hänen jälkeensä, oli Perttinen harmistunut. Hän päätti polttaa vielä yhden tupakan ennen nukkumaanmenoa, joka olikin kannattanut. Hän näki, kuinka Pekka tuli muovikassi kädessään uudelleen ulos ja piilotti jotain grilliin. Herra iso herran mentyä sisälle, päätti Perttinen lähteä katsomaan, mitä piilosta löytyy.
Perttinen kiitteli, että hänen juhla- ja arkiasunsa koostuu mustista farkuista, mustasta hupparista ja sen päällä olevasta mustasta takista sekä mustasta lippiksestä. Huppu päähän ja leijonakoru paidan sisään ja hänellä olisi täydellinen asu hiippailuun. Pitkään naapurissa asunut ja liian usein pomonsa luona vieraileva luottamusmies tietää, että pensasaidan keskellä on kohta, josta pääsee nätisti livahtamaan aidatulle pihalle. Hän huomaa, että sisälle ei syty valoja. Pomo taitaa hiipiä hiljaa kellarin vierashuoneeseen nukkumaan, jotta ei herätä vaimoaan. Perttinen avaa hiljaa grillin oven ja ottaa sieltä muovikassin, jonka avaa ihmetellen. Paita, jossa on muutamia veritahroja. “Katos katos. Tästä grillistä on syöty monta kertaa herkkuja, mutta nyt sieltä taisikin löytyä aarre?”  

2. Herääminen

Pekka herää takkahuoneen sohvalta kammottavaan päänsärkyyn ja pahaan oloon, pahemman luokan kankkuseen. Samantien hän nousee ylös valkoiselta nahkasohvalta ja rientää vessaan oksentamaan. Hetken kakistuaan Pekka nousee pöntön äärestä pesemään kasvonsa valkoisessa neliskulmaisessa lavuaarissa. Hänellä on allaskaapissa aina purkki Buranaa kankkusaamujen varalta, josta nappaa samantien kolme suuhunsa ja juo suoraan lavuaarista vettä päälle.
Pyöreäkulmaisesta, kultareunuksisesta peilistä katsoo takaisin väsynyt mies, joka kuulostelee, pysyvätkö vesi ja burana vatsassa. Pekka kääntyy lähteäkseen pois, mutta huomaa pieniä oksennuksen pisaroita valko-harmaa raidallisessa seinässä. “Voi perkele”. Hän ottaa alimmaisesta laatikosta valkoisen froteepyyhkeen, kastelee sen ja alkaa hinkkaamaan seinää. Kyykistyminen vihlaisee päätä ja saa hänet oksentamaan uudelleen. “Voi saatanan saatana!”
Joten Pekka aloittaa alusta. Pesee naamansa, ottaa uudelleen kolme buranaa ja juo vettä suoraan hanasta. Hän jää hetkeksi ovelle katsomaan takkahuonetta, jossa harmaaksi maalattuja seiniä koristaa vaalea – harmaa sävytteisiä tauluja. Valkoisessa mahtavassa neliskulmaisessa takassa on kauniit koivuhalot valmiina sytyttämistä varten. Takan edustalla on kirkas tahraton lasi kipinöiden suojaksi. Hieman liian lähellä takkaa on harmaan valkoinen upottava karvamatto. Hienostuneen kokonaisuuden rikkoo valkoisella matalalla marmoripöydällä oleva tyhjä, kaatunut viskipullo ja sen vieressä tyhjä, tahrainen lasi. 

Nyt Pekka tajuaa, miksi hänellä on niin paha kankkunen. Hän käy levittämässä viltin sohvan päälle ja käy siihen makaamaan, tuijottaen katon himmeitä valoja, jotka tuikkivat valkoisen lasin takaa. “Olihan perkeleenmoinen operaatio saada noi kaksi kertaa neljä metriset lasilevyt tänne kellariin ja kiinnitettyä kattoon. “
“Onneksi pikkujoulut ei ole kuin kerran vuodessa, huh huh”. Pekka alkaa pohdiskelemaan illan kulkua. Aloitettiin ilta keilaamalla ja parilla oluella. Naiset vastaan miehet, paitsi että hän pelasi naisten joukkueessa. Riitan ja Teijan piti lähteä keilailun jälkeen, eivät siis halunneet tulla saunaan, eivätkä kuunnella moitiskelua tulemattomuudesta. Joten tilaisuuden suunnitellut Tanja oli naisista ainut saunoja.
Saunaan mentiin häveliäästi uimapuvuissa, mutta viimeisissä löylyissä oli tainnut kaikilta jo unohtua annetut siveyssäännöt. 

Nälkäisinä siirryttiin kabinettiin syömään, ja varsinkin juomaan, pitkän kaavan mukaan. Riku kertoi taas rauhanturvaajan tarinoitaan ja varsinkin Tanja kuunteli niitä haltioituneena.
Lopuksi sitten yökerhoon, josta Jarkko järkkäsi kivan nurkkauksen meille. Ja sitten tuli Hanna…!!!
“Ei vittu! ei saatana, eiiiii, Hanna.”
Pekka näkee silmissään, kuinka haulit lävistävä hannan vartalon ja tämä kaatuu lattialle kuolleena. Pekka nousee istumaan ja pitelee päätään epäuskoisena. “Ei, ei se ei voi olla totta???” Hänen sulkiessaan silmät mieleen tulee Hannan aviomiehen astuminen esiin ja se kuinka hän tähtää Pekkaa haulikollaan. Pekka oli varma, että hän kuolee mustasukkaisen, henkisesti sairaan aviomiehen ampumana, mutta sitten mies olikin ampunut itsensä. Pekka kuulee laukauksen niin voimakkaana mielessään, että pelästyy sitä. 

Pekka käy uudelleen makaamaan sohvalle, miettimään tapahtunutta. “Siis, minä en ole tehnyt mitään pahaa kenellekään. Ainut rikokseni on pako, eikä sekään niin paha juttu ole.  

Mutta, jos Inga ja appiukko saa tietää, että olin toisen naisen kotona yöllä, niin siihen loppuu kaikki. Jäiköhän minusta jälkiä? Näkiköhän kukaan? Ei saatanan saatana! Niin ja se paita jonka laitoin grilliin, mikäköhän vitun järki siinäkin oli?”

Kun Pekka on saanut mietittyä suunnitelmansa valmiiksi, lähtee hän suihkuun virkistäytymään. Normaalisti hän uppoutuisi saunatilan porealtaaseen parantelemaan kankkustaan, mutta nyt hän vain käy pikaisesti suihkussa. Edellisiltana tuli kuitenkin muutama tunti saunottua. 

Pekka astelee kylpytakissa rappuset ylös keittiöön. Särkylääkkeet ovat alkaneet vaikuttamaan, mutta olo on hutera kuitenkin enemmänkin syystä, että suunnitelmassa on liikaa aukkoja. 

Valkoisessa suuressa keittiössä Inga käynnistää tehosekoittimen. Pekka on varma, että hän odotti smoothien tekoa hänen tuloonsa saakka, joten Pekka yhtyy leikkiin. “Et viitsisi, hei. Armahda!”
“Oho, Turpeinen on herännyt. Kappas vain, onkos nyt loppuvuoden synnit tehtynä?”

Inge käyttää nimitystä Turpeinen vain halutessaan muistuttaa, että ihan kaikki omaisuus on hänen ja Siveniuksen suvun. Avioehto ja lakimiehet pitävät huolen, että jos Pekka mokailee tai käy vieraissa, niin samantien lähtee rahat, luottokortit ja nimi. Ingan isä on neuvonut tuosta roolista Pekkaa riittävän usein muistuttamaan. Edes Rakennus Ministerit Oy:stä Pekalla ei ole kuin 8 % omistusosuus ja sekin verotuksellisista syistä. 

“Saiskos valtijattarelta pyytää kuppia kahvia uskolliselle, väsyneelle vihtorille.” 
Pekka katselee vaimoaan, kun tämä asettaa kupin hopean värisen kahvikoneeseen ja valitsee latten valmistumaan. Kahvikoneesta kuuluu hetken aikaa kovempi ääni, kun se rouhii kahvipapuja. Ingan mustat, yli olkapäiden ulottuvat hiukset ovat hieman kiharat. Ruskea ihon väri on perintöä etiopialaiselta isoäidiltä. Inga on pukeutunut vaaleisiin armeijan maastohousuihin ja vaaleaan t-paitaan, josta kuultaa läpi hieman asuun sopimattomat koristeelliset rintaliivit. Asun kruunaa leveät tummanpunaiset henkselit. Asun taustalla on isoäidin opetus siitä, että naisen pitää pystyä puolustamaan itseään vihollisilta ja raiskaajilta. 

Inga ojentaa hymyillen kahvin ja yllättäen myös valmiin kinkku-salaatti voileivän. “Niin, teillä on ne maanpuolustuskerhonne pikkujoulut tänään.” Pekka vihdoinkin tajuaa, miksi Inga on niin erinomaisella tuulella tänä aamuna ja miksi kellarin tilat olivat niin tarkkaan siivottuja.” 

“Just. Porukat tulevat kello kuusitoista nolla nolla tänne. Seitsemäntoista nolla nolla Puolustusvoimien strategiapäällikkö pitää meille esitelmän sissitoiminnasta vihollisen maaperällä sotatilanteessa.” 
“Oukei, Puolustusvoimien strategiapäällikkö, meille?” 
“Kim on Papan ystävä ja lupautui tulemaan. Sen jälkeen on vapaata keskustelua, saunotaan ja.. ”
“Ja kerrotaan samat jutut kuin aina.” Jatkaa Pekka lausetta, johon Inga vastineeksi koputtaa nyrkillä Pekan päähän. “No eikös teilläkin eilen ollut ihan samat jutut kuin aina. Mites Riku ja Tanja?

“ Ne oli ihan kiltisti. Muistivat varmaankin läksytyksesi kesäjuhlissa. Herre Gud! Te molemmat olla naimisissa, pärkkele” imitoi Pekka, vaikka todellisuudessa Inga puhuu suomenruotsalaiseksi todella puhdasta suomea. 
“Enpä taida uskoa. Olen ihan varma, että Tanja änkesi taas miesten kanssa saunaan, ainoana naisena. Vai?”
Pekka haluaa vaihtaa puheenaihetta. “Tapasin eilen Tissarin Hannan yökerhossa, muistat varmaan hänet?”
“Juu, Dissari oli lukiossa rinnakkaisluokalla, niin mitäs hänelle?”

“Hän oli juhlimassa avioeroaan ja miehensä lähestymiskieltoa. Oli päässyt pois väkivaltaisesta suhteesta.”
“Mä voisinkin kysyä, haluaisiko Hanna tulla taekwondoon. Meillä alkaa tammikuussa alkeiskurssit. Oppisi puolustamaan itseään.”
“Voit kysyä sitä tänään. Hanna pyysi, että kävisin arvioimassa heidän, eikun siis hänen talonsa remontin tarpeen. Siellä on kuulemma reikiä seinissä ja keittiöstä puuttuu kaapinovia ja sellaista. Hanna pyysi ottamaan sinut mukaan, olisi kuulemma kiva nähdä pitkästä aikaa.”
“Mut ei tänään, meidän pitää lähteä Alkoon hakemaan tilaus.”
“Ei siinä kauaa mee, Hanna asuu tossa Petuniapolulla, ihan vieressä. On kuulemma kävellyt usein koiran kanssa talon ohi.”
“No miks ei ole sit poikennut moikkaamaan?”
“Tien puoleinen teräksinen aita ja liikkeen mukaan liikkuvat valvontakamerat eivät oikein houkuttele ohikulkijoita poikkeamaan. Viimeistään pihaa koristava betonijalustalle asetettu haupitsi käskee jatkamaan matkaa. Mut joo, me tarvittais tuollainen pieni keikka. Perttinen aiheuttaa niin paljon hämmennystä työmaalla, että se pitää saada sieltä pois. Virolaiset jo ehdottelevat, että he voisivat ratkaista ongelman, ja arvannet mitä se tarkoittaisi. Tuli mieleen, että Perttisen voisi siirtää korjaamaan Hannan taloa. Hanna ja Perttinen ovat tuttuja koulusta ja voin sanoa Hannan toivoneen juuri häntä. Annetaan sille joku lusmu mukaan, niin saa päsmäröidä. ”

Pekka huomaa, että Ingan katse siirtyy ja tuntee koputuksen päässään.
“Onkos papalla pää pipi” Juuri neljätoista vuotta täyttänyt Thorsten kiusoittelee isäänsä. Poika on kuin kopio isästään. Molemmat ovat hieman yli 170 pitkiä, tumma tukka kammattuna sivulle. Terävä nenä ja veikeä hymy. Pekalle on kertynyt hieman kiloja vyötäröä pyöristämään, kun taas Thorsten on ehkä hieman liiankin laiha. Sekä isä että poika ovat rauhaa rakastavia, eivätkä piittaa äidin sotaleikeistä. Inga on yrittänyt houkutella poikaa taekwondoon, mutta Thorsten valitsi rauhallisemman judon lajikseen. Pojan takia Pekan piti vaihtaa sukunimeään. Ingan isä haluaa, että Siveniuksen suvun taru ei lopu, joten ainoan perillisen nimen tulee olla Sivenius.

“Huomenta Torsti, mitäs poika?”

Inga keskeyttää jutustelun ohjeistuksella. “Thorsten, me lähdemme käymään asioilla. Tänne tulee kahdelta pitopalvelu. Jos ei jostain syystä olla täällä silloin, niin päästä heidät sisään portista. Kolmelta on judo ja menet sieltä sit mummolle. Pakkasin sulle repun valmiiksi, otat sen mukaan.“ 

“Joo okra. Potkit mut pois, että pääsette sotimaan. Peace mam!” Pekka hymyilee poikansa venkuroinnille, mutta vakavoituu Ingan katseeseen. 
“Ja sinä venkura. Lähtöön aikaa viisi minuuttia, valmistautukaa. Taakse poistu!”

3. Lavastus

Inga odottelee kivitalon yläpihalla vihreässä Range Roverissaan, kun Pekka astelee pihalle. Hän ei ehdi saada kunnolla ovea kiinni, kun auto jo lähtee liikkeelle. Alhaalla keihäänkärjin koristeltu portti aukeaa itsestään auton lähestyessä. Navigaattori pyytää kääntymään vasemmalle, kertoo  matkaa olevan Petuniapolulle 7 minuutin verran. “On varmaankin kamalaa elää väkivaltaisessa suhteessa vainoharhaisen ihmisen kanssa. Jos Hannan mies on saanut lähestymiskiellon, on taustalla jotain pahempaa.”
“Sen takia pitää osata puolustautua. Naisen ei tarvitse alistua teidän miesten väkivaltaan.”
“Eikä miesten tarvitse alistua naisten väkivaltaan.”
Inga katsoo Pekkaa tunnustellen. “Onko sulla jotain valitettavaa, mitäh? En ole koskaan uhannut sinua väkivallalla. vai?”
“Totta, et ole koskaan uhannut minua väkivallalla.” Myöntää Pekka yrittäen painottaa, että kaikkea muuta uhkailua on ollut sitten senkin edestä. Parin seuraavan minuutin hiljaisuuden Pekka käyttää lavastusta suunnitellen, mutta he saapuvat saman tien Hannan talolle. 
“Aika kivasti tälleen suojassa tämä talo. Ei näy edes tielle, että täällä on asumusta,” kommentoi Inga samalla kun parkkeeraa autonsa Hannan pienen Hyundain viereen.
“Hanna kertoi, että talo on kuin heidän avioliittonsa. Ulkoa kaikki näyttää hyvältä. Pihat kunnossa ja pensaat leikelty. Mutta sisällä kaikki on rikki.”
“Sisälle mennään varmaan yläpihalta?” arvelee Inga ja astuu autosta ylös vievälle porrastukselle. Pekka kiirehtii perään, mutta pysähtyy puolessa välissä tuijottamaan rinteen puoleiseen ikkunaan. Taustalla Inga painelee ovikelloa, mutta se jää Pekalta kuulematta. Palatessaan takaisin, Inga huomaa hämmentyneen Pekan.
“Ei siellä ole ketään kotona, tai ainakaan kukaan ei tule avaamaan. Mitä sinä tuijotat?”
“Eikös nuo roiskeet tuossa ikkunassa näytä ihan vereltä?” Inga tulee lähemmäksi katsomaan ja toteaa itsekin ikkunan olevan täynnä kuivuneen veren roiskeita.
“Mennään sisälle.” Inga harppoo päättäväisenä takaisin yläpihan ovelle. Hän tutkii hetken ovea, joka on punaruskea, paneelilla päällystetty. Sen vasemmalla puolella, pitkulaisen rivan vieressä on pitkä vihertävä sävylasi. Inga potkaisee lasiin maihinnousu saappaansa kantapäällä ja lasi pirstoutuu rikki. Lasin takaa paljastuu toinen lasi, mutta rako on hieman liian kapea, jotta sisäpuolisen lasin saisi potkaistua rikki. Pekka huomaa seinää vasten olevan Fiskarsin haravan ja ojentaa sen Ingalle. Muutama terävä tökkäisy ja sisempikin lasi helähtää rikki. “Anna mä”, Pekka työntää varovasti kätensä aukosta sisälle ja avaa ulko-oven. Tuulikaapin ovi on auki ja Inga astuu siitä varovasti sisälle. “Åh jävla!, mitä täällä on oikein tapahtunu?”
Astuessaan sisään, Pekka huomaa hansikkaansa eteisen tuolilla. Hämätäkseen, hän ottaa takkinsa pois päältä ja heittää sen hanskojen päälle. “No mitä..ei saatana!” Makuuhuoneen oven edessä, vaalealla naarmuisella koivuparketilla makaa rintaan haulikolla ammuttu Hanna. Hänen vieressään on pieni lammikko verta. Makuuhuoneen puolella sänkyä vasten retkottaa mies ilman takaraivoa. Hänen takanaan oleva harmaaksi maalattu seinä ja ikkuna on täynnä veriroiskeita. Kaksipiippuinen haulikko, jonka hopeanvärinen lukko on koristeltu, on tipahtanut miehen viereen.
“Hanna on ammuttu tuolla Browningilla. Mies on ensin ampunut Hannan ja sen jälkeen itsensä. No nyt on tämän avioliiton ongelmat ratkaistu lopullisesti.” Inga analysoi tilannetta kylmän rauhallisesti, kun taas Pekka katsoo kalpeana ruumiita.
“Jävla Turpeinen, kyllä sinä nyt meidät aikamoiseen sotkuun sekoitit.”
“Älä nyt, mistä minä olisin voinut tietää, että täällä on ruumiit meitä vastassa?” Yrittää Pekka valehdella vaimolleen. “Soitan hätänumeroon.”
“Ei tässä enää mikään hätä ole, mutta tässä menee nyt koko päivä. Nyt tehdään seuraavasti: Sinä soitat poliisille ja hoidat tämän sotkun. Minä ajan Alkoon ja vastaanottamaan vieraita. Minusta ei ole mitään hyötyä täällä. Jos poliisit haluavat haastatella minua, niin huomenna voi tulla käymään.” Pekka tietää, että Ingan vastustaminen on turhaa, joten hän vain nyökkää ja katselee Ingan poistumista paikalta. Hän epäilee, että Siveniuksilta puuttuu empaattisuus- ja panikointigeenit, jotka on korvattu kylmähermoisuus- ja ansaintageeneillä. 

Pian kuuluu auton oven paiskahdus ja ison dieselmoottorin pehmeä murahdus, kun Range Rover poistuu pihasta. 

Pekka hakee tuolilta takkinsa taskusta puhelimensa ja soittaa 112:een. “Hei. Täällä Puhuu Pekka Sivenius. Tulin saneerauskohteeseen Petuniapolulle ja löysin täältä kaksi kuollutta ihmistä, miehen ja naisen….”

Pekka istuu olohuoneen nojatuolissa mietiskellen elämäänsä, kun sisälle kolistelee kaksi poliisia. Ensimmäisenä tulee pitkä, maratoonarin näköinen vanhempi mies, jonka rinnassa lukee Helenius. Taaempana hieman nuorempi, lyhyempi, mutta lihaksikkaampi Riihelä. “Tekös meille soititte?”
“Kyllä, jos katsotte tuonne oikealle, niin näette itsekin tilanteen.” Poliisit tarkastelevat hetken tilannetta ja sen jälkeen toisiaan. “Jaahas, ai tällainen tapaus. Vie Riihelä tämä, mikäs teidän nimi olikaan?”
”Sivenius, Pekka Sivenius.”
“Niin Sivenius maijaan, niin minä kutsun paikalle tutkijat.”

Kävellessään alas rinnettä poliisin perässä, Pekka huomaa pihatiellä kävelevän, mustiin pukeutuneen miehen. Vaikka miehellä on huppari päänsä päällä, Pekka tunnistaa miehen Perttiseksi. Hänen on vaikea ymmärtää, mitä asiaa Perttisellä olisi ollut Hannalle. Tai toisaalta, tapasihan Perttinenkin Hannan eilen illalla.
Alkaa hiljalleen satamaan lunta, kosteina suurina hiutaleina, jotka kutittavat hiukan Pekan naamaa. Perttinen huomaa, että Pekka on tunnistanut hänet. Hän heilauttaa hiukan kättään tervehdykseksi ja kääntyy kävelemään poispäin häviten lumisateeseen. 

Poliisiautossa Pekka vastaa poliisin kuulusteluun tapahtuneesta. Pekka kertoo nähneensä Hannan eilen pikkujoulun jatkoilla baarissa ja keskustelleensa vain hetken hänen kanssaan. Hanna kertoi erosta sekä riitaisan avioliiton aiheuttamista kolhuista heidän taloonsa. Koska Pekalla on rakennusliike, he sopivat tapaavansa tänään remontin kustannusarvion puitteissa. Vaimo Inga tuli mukaan, koska Hanna häntä erikseen pyysi. He ovat koulukavereita lukiosta, ja tuntevat toisensa.
Poliisi näyttää uskovan joka sanan, joten Pekka huokaisee helpotuksesta. Taustalla kuitenkin mietityttää mitä Perttinen haki kuikuillessaan talolle?

Pihalle saapuu valkoinen Skoda Octavia ja sen perässä harmaa Volkswagen pakettiauto, jotka pysäköivät poliisin maijan vierelle. Riihelä pyytää Pekkaa odottamaan hetken autossa ja menee vastaanottamaan tekniikkaa ja tutkijoita. Pekka kuulee heidän puheensa osittain.
“Sisällä on kaksi ruumista. Näyttää siltä, että mies on tappanut vaimonsa ja sen jälkeen itsensä…  “
“Heidät löysi Pekka Sivenius. Hän on sen Siveniuksen tyttären, Ingan puoliso. ”
“….niin se vihtori, tohvelisankari, just se.”

Poliisiautoon astuu sisälle uusi mies. Noin 35 vuotias hoikka mies, jolla on hymyilevät kasvot ja tarkasti muotoon leikattu parta. Hän istuu Pekan viereen samalla kun Riihelä kömpii omalle paikalleen tietokoneen äärelle. “Rikoskonstaapeli Harri Kallio, tervehdys”, sanoo mies ojentaen kätensä, johon Pekka vastaa jämäkällä puristuksella. “Pekka Sivenius”

“Riihelä kertoikin tapahtuneet päällisin puolin, mutta muutama kysymys, sopiiko?”
“Toki.”

“MIksi vaimonne poistui paikalta.”
“Puolustusvoimien strategiajohtaja, Kenraali joku, en muista nimeä, on tulossa meille kotiin maanpuolustuskerhon pikkujouluihin esitelmöimään ja hänen piti lähteä vastaanottamaan vieraita.”
“Yleensä näin vakavissa asioissa juhlat saavat odottaa.”
“Ingan mielestä he ovat jo kuolleet, tapaus on ihan selvä, joten ei ole mitään syytä antaa kenraalin odottaa. Hän toivotti teidät tervetulleeksi huomenna meille, jos kaipaatte lausuntoa.”
“Vai niin, me kuitenkin haastattelemme vaimoanne silloin kun meille sopii, eikä silloin kun hänellä on sopiva rako.”
“Sopii yrittää, helpompi olisi kuitenkin vain tehdä, kuten hän ehdotti.”

Riihelä hymyilee Harri Kalliolle ilkikurisesti, kun tämä poistuu maijasta enää mitään sanomatta. Pekka istuskelee hiljaa poliisiautossa ja katselee lumisateen valkaisemaa pihapiiriä. Punatiilisen kaksikerroksisen talon ylä- ja alakerran huoneissa on valot. Suojapukuihin pukeutuneet tekniikan miehet vilahtelevat välillä ikkunoista. Yläpihalta astelee autolle jämäkin askelin mustaan lyhyeen nahkatakkiin sonnustautunut solakka naispoliisi, jolla on punertava tukka poninhännällä, sekä hänen perässään rikoskonstaapeli Harri Kallio. Nainen avaa poliisin maijan liukuoven ja tervehtii Pekkaa. “Rikosylikonstaapeli Katja Nykänen. Hei. Tulin vain kertomaan, että voit lähteä. Emme tarvitse sinua enää. Kiitos kärsivällisyydestä.”
“Aha, OK.”
“Olemme lähdössä, astu autoon, niin kyyditsemme sinut kotiin.”
“Ei tarvitse, voi kyllä kävelläkin.”
“Tule nyt vain. Neuvot meille reitin, niin osataan huomenna tulla kylään.”

Harri Kallio pitää Skodan takaovea auki ja opastaa Pekan sisään. Katja Nykänen kiertää auton ja astuu myös takapenkille istumaan. Kallio istuu kuskin paikalle ja lähtee peruuttamaan pois pihalta. 

“Kuinka hyvin tunsit Hanna Tissarin ja hänen miehensä Reino Ruotsalaisen.”
“Olimme Hannan kanssa ylä-asteella samalla luokalla, pyörittiin samoissa porukoissa. Hanna oli samassa lukiossa vaimoni kanssa. Nuorena tunnettiin, viimeksi näin hänet häissämme. En edes tiennyt, että asuu tässä näin lähellä meidän taloa.”

“Oliko Hanna humalassa kun näitte yökerhossa?”
“Ei ollut. Kertoi, että ei käytä enää ikinä minkäänlaisia päihteitä, koska päihteiden takia heidän avioliittonsa oli niin tuhoisa. Hassua, että Hanna puhui nimenomaan päihteistä, eikä viinasta. Olikohan Reinolla jonkinlainen riippuvuusongelma huumeisiin?”
“Hyvä huomio, tarkastetaan.” He saapuvat jo perille Siveniuksien talolle, jonka ikkunoista näkyy pikkujoulujen jo alkaneen.
“Emme tule häiritsemään illanviettoanne. Mutta palaamme asiaan huomenna sunnuntaina. Sopisiko vaikka kello 12?”

“Sopii varmasti- kerron, että tulette. ” Vastaa Pekka ja astuu ulos autosta huomaten Perttisen seisomassa takapihallaan lumisateessa. Lumihiutaleet näkyvät hetken valkoiosina hänen mustassa hupparissa, ennen kuin sulavat näkymättömiin. Perttinen nostaa taas vähän kättä tervehdyksen merkiksi ja hymyilee salaperäisesti. Pekka vastaa hänelle nyökkäyksellä poliisien ajaessa pois paikalta. Kävellessä portin läpi sisälle, miettii hän, miksi juuri Perttisen asunnon takapihalta pitää näkyä heille. Olisi paljon mukavampaa, jos kyylääjä olisi joku vanhempi mummo.

4. Sunnuntaina sataa aina

Pekka heräilee, tällä kertaa omasta sängystään, sunnuntaina yhdeksän maissa. Hän katsoo vierelleen ja huomaa vaimon jo nousseen sängystä. Alhaalta kuuluu pölynimurin ääniä ja kolinaa, joten siellä touhuaa siivouspartio, jonka Inga on etukäteen tilannut korjaamaan juhlien jäljet. Pekka pyörittelee mielessään edellisen päivän tapahtumia ja pohdiskelee, uskooko poliisi hänen tarinansa. Hänen valheensa on pienoinen, mutta jos se paljastuu, ovat seuraukset suuret. Rahan ja firman menetys huolestuttaa, mutta kaikkein eniten mietityttää pojan menetys. Siveniukset ovat useasti uhkailleet, että jos Pekka mokaa, niin hän voi unohtaa poikansa. Ja se uhkaus tehoaa, koska Thorsten on Pekan lähes ainoa tärkeä asia koko maailmassa.  

Pekka vetäisee Niken harmaan oloasun päälleen ja astelee alakertaan, jossa Inga komentelee olohuoneessa siistijöitä juoksu asussaan. Inga huomaa Pekan ja hymyilee hänelle. “Käyn suihkussa, tee meille aamupalaa, pliis, jotain epäterveellistä, kiitos.”
Pekka astelee keittiöön aamupalaa tekemään. Hän ottaa jääkaapista luomutuottajan toimittaman paketin vähärasvaista pekonia ja kuusi munaa, Tabascoa ja kermaa. Ingan antamien tarkkojen ohjeiden mukaan hän asettelee pekonisiivut kahden leivinpaperin päälle uunipellille. Laittaa uunipellin kylmään uuniin ja vasta sen jälkeen asettaa asteet kahteensataan, kiertoilmalle. Seuraavaksi kahvit tippumaan ja vasta viimeiseksi hän tekee munakokkelin, jotta se ei kuivahda pekonien paistuessa. Kaksi graham paahtoleipää leivänpaahtimeen samalla kun Inga astuu keittiöön. “Pekka, sähän alat oppia. Ei mennyt kuin reilut kymmenen vuotta ja nyt jo osaat tehdä mallikkaan aamupalan.”
Pekka katsoo vaimoaan miettien, miten hän on niin hyvällä tuulella eilisestä draamasta huolimatta. Ilta oli varmaan sujunut mallikkaasti. “Kuorinko vielä appelsiinia?”
Inga näyttää peukullaan, että appelsiinikin maistuisi.  “Kanadalaiset hyväksyivät tarjouksen ja tulevat jo tiistaina käymään. Haetaan Thorsten äidiltäsi kohta ja mennään käymään Papalla, meidän pitää hieman valmistella suunnitelmaa.”
“Poliisit sanoivat tulevansa kahdeltatoista.”
“No soita, että tulevat aikaisemmin, ei olla enää silloin kotona.”
Pekka lähtee hakemaan puhelintaan mitään sanomatta. Inga huomaa, että pekonit ovat juuri kärähtämässä ja ottaa ne uunista pois.   

Pekka tulee hymyillen takaisin keittiöön. Poliisien ajatus näyttää Siveniuksille, kuka oikeasti määrää, oli mennyt pilalle. He olivat suunnitelleet tulevansa pari tuntia sovittua aikaisemmin, mutta nyt yllätys oli mennyt pilalle. Pekka haluaa noukkia muutaman pisteen tapahtuneesta ja kertoo Ingalle. “Kerroin, että jos haluavat keskustella kanssamme, niin nyt on hyvä hetki. Lupasivat olla tuota pikaa portilla.”
“Hyvä Pekka, tämähän on mainio aamu ”, vastaa Inga, samalla kun portilta painetaan ovikelloa ja keittiön kamerasta näkyy kahden henkilön pyrkivän sisään valkoisella Skodalla.
Inga on jo istuutunut nauttimaan aamupalasta, joten Pekka avaa portin poliiseille ja menee pihalle heitä vastaan. Koska ulkona sataa vettä, tai paremminkin jäätävää tihkua, Pekka jää portaille katoksen alle odottamaan. Katsellessaan poliisien parkkeeraamista pihalle, näkee hän sivusilmällä Perttisen heiluttelevan kättä pihallaan. 

Perttisellä on toisessa kädessään muovikassi, josta hän nostaa näkyville verisen kauluspaidan. Perttinen osoittaa sormellaan ensi paitaa ja sen jälkeen Pekkaa. Taas paitaa ja sen jälkeen Pekkaa. “Ei saatana, miten helvetissä.”
Pekka kauhistuu ja kalpenee silminnähden samalla, kun Perttinen astuu sisälle kotiinsa, pois näkyvistä. Perttinen oli huomannut poliisien nousevan autosta, eikä halunnut näyttäytyä heille. 
Autosta ulos astuvat poliisit Katja Nykänen ja Harri Kallio katsovat Pekkaa ihmetellen, mikä on saanut miehen noin järkyttymään. “Huomentapäivää, sunnuntaina sataa aina”, tokaisee Katja Nykänen. Poliisit kävelevät reippaasti rappusille, ettei jäätävä sade kastelisi heitä. Pekka pakottaa kauhistuksensa taka-alalle ja pyytää poliiseja käymään sisään. “Tervetuloa, siitä vasemmalle kiitos. Saisiko olla kahvia, teetä?”
“Kahvia kiitos”, vastaa Harri Kallio molempien puolesta, naispoliisin katsellen  viereisen taloyhtiön suuntaan, miettien mitä Sivenius siellä oikein näki.

Keittiössä Inga istuu valkoisen ison marmoripöydän äärellä ja syö aamupalaa. Hän pyytää poliiseja istumaan eikä välitä esittäytyä. Pekka laittaa kahvikoneeseen kaksi kuppia ja painaa americanot valmistumaan. Syntyy kiusallinen hetki, kun kahvikone jauhaa papuja ja puhuminen sen yli olisi turhaa. 

“Rikosylikonstaapeli Nykänen ja rikoskonstaapeli Kallio poliisista, hei. Haluaisimme kysyä teiltä muutaman kysymyksen?”
“Olkaa hyvä, olen käytettävissänne.” Inga ei pidä virkamiehistä, joiksi poliisitkin lasketaan. Hänen isänsä on opettanut, että heitä on olemassa kolmenlaisia. Niitä, joille maksetaan, niitä jotka kysyvät inhottavia kysymyksiä ja sitten vielä täysin hyödyttömiä. Inga katselee tarkkaan naispoliisia, joka on suunnilleen saman ikäinen kuin hän. Vaaleiden tiukkojen farkkujen läpi näkyvät lihakset ja pitkän nahkatakin alta paljastuva vartalo kiehtoo Ingaa, joka pohtii naisen olevan kova vastus, jos he joskus joutuisivat vastakkain.  

Nykänen ottaa hieman kastuneen ruskean nahkatakkinsa pois päältä ja ojentaa sen Kalliolle, tarkoituksenaan näyttää, kumpi heistä on pomo. Hän istuu Ingaa vastapäätä ja odottaa vielä sen hetken, että Pekka saa tarjoiltua kahvin hänen eteensä. Pekka laittaa myös Kalliolle kahvikupin, ottaa vaivautuneelta poliisimieheltä märät takit ja vie ne eteiseen.
“Aviopuolisonne kertoi jo eilen tapahtumista, mutta haluaisimme kuulla myös teidän version.”
“Selvä. Lyhyesti näin: huomasimme, että sisällä on tapahtunut jotain kauheaa. Potkaisin oven hajalle. Pekka avasi oven. Löysimme ruumiit. Pekka soitti poliisille ja minä totesin paikallaoloni turhaksi ja lähdin pois.”
Katja Nykänen yrittää olla näyttämättä hämmästystään. “Miksi ylipäätään menitte Hanna Tissarin talolle?”
“Pekka kertoi, että Hanna oli pyytänyt minua. Oltiin kuitenkin jonkinlaisia kavereita lukiossa. Ei mitenkään erityisen hyviä, mutta kuitenkin tunnettiin. Oli Hanna meidän häissäkin.”

Samalla kun Inga antaa selkeää raporttia, nousee hänen silmiinsä kuva hanskoista eteisen tuolilla. Ihan kuin ne olisivat olleet Pekan hanskat, toki mustia nahkahanskoja on lähes kaikilla miehillä.
Katja huomaa Ingan mietinnän, “tuliko teille vielä mieleen jotain, jonka haluaisitte jakaa kanssamme.” 
“Ei tullut, anteeksi, jäin vain miettimään hetkeksi Hannan iloista naurua ja seikkailuja lukioaikana. Se mitä Pekka kertoi Hannan avioliitosta, oli kamalaa kuultavaa. Miten mies voi pahoinpidellä naista vuosia, ilman että se paljastuu läheisille?”
“En minäkään sitä ymmärrä. Teillä on ihanan upea talo. Vaikka Avotakan kuvat keittiöstänne olivat upeat, niin tämä on vielä kauniimpi näin paikanpäällä.”
“Kiitos, toki suurin kunnia tästä lankeaa Pekalle. Hänen firmansa, Rakennus Ministerit toteuttivat tämän keittiön.” Ingan vastauksesta huomaa, kuinka sisäänrakennettua hänelle on käyttää hyödyksi jokainen keskustelu. Nytkin oli mahdollisuus markkinoida ja sen mahdollisuuden hän käytti. 

  “Tämä case alkaa olla taputeltu ja voinemme lähteä sulkemaan sen. Mies tappoi vaimonsa ja itsensä. Se miksi näin kävi, on myös aika selkeää. Ainut onni tässä on se, että heillä ei ollut lapsia. Kiitos ajastanne. Jätämme teidät viettämään sunnuntaita.” Katja nousee tuolista ojentaen kahvikupin Pekalle, joka ottaa sen ja laittaa tiskipöydälle. Yllättäen Inga nouseekin tuolista ja ojentaa kätensä, johon Katja tarttuu. “Kiitos, että kävitte. En millään olisi ehtinyt tulla poliisiasemalle. Toivottavasti tapaamme joskus iloisemmissa merkeissä.” Katja ja Inga katsovat hetken toisiaan tarkkaillen, ennen kuin irrottavat kätensä. Harri Kallio yrittää ojentaa kätensä, mutta Inga on jo istunut takaisin tuolille. “Minäpä annan teille takkinne.” Sanoo Pekka ja ohjaa poliisit eteiseen. “Tiedättekö koska Hannan hautajaiset ovat?”
“Emme. Veimme eilen suruviestin hänen äidilleen vanhainkotiin. Kuten varmaan tiedätkin, Hanna oli perheen ainut lapsi, jonka hieman dementoitunut äiti taitaa olla ainut sukulainen. Joten on arvoitus, kuka hoitaa hautajaiset.” Vastaa Harri Kallio, jonka pari on jo kiiruhtanut autolle. “Mutta näkemiin, kiitos kahvista.” Pekka jää kummastuneena katselemaan eteisen ikkunasta poliisien lähtöä. Näyttää siltä, kuin miespoliisi moittisi kollegaansa, joka puolustautuu kättä heilauttamalla. 

Inga saapuu eteiseen ja lähtee nousemaan rappusia ylös. “Hopi hopi, vaatteet päälle. Soita äidillesi, että ollaan puolen tunnin päästä hakemassa Thorstenia. Ja ei, me ei mennä sisälle, eikä kahville.”
Pekka palaa keittiöön jossa soittaa ohjeistuksesta huolimatta pojalleen. 
“No”
“Mites siellä?”
“Ihan OK.”

Thorsten keskittyy selvästikin johonkin muuhun kuin puhumiseen. Todennäköisesti pelaa mummolaan hänelle hankittua pleikkaa.
“Tullaan hakee sut puoli kaksitoista. Ole valmiina, kun rimpautan sulle. Tulet sit alas.
mennään syömään päivällinen Isopapan luokse.”
Thorsten keskeyttää pelin ja keskittyy puheluun. “Ei, ei kai mun tarvii tulla sinne. Etteks te vois hakee mut tulomatkalla. Tai ei mua tarvii hakee, mä tuun himaan itekseen.”
“Isopappa haluaa nähdä sinut, joten oleppas reipas ja laita itsesi valmiiksi.”
Taustalta kuuluu mummon kysely. “Tulevatko he kahville?”
“Sano mummolle, että ei me tänään tulla.”
“Ettehän te koskaan tule. Kiitti vaan.” Kommentoi Thorsten ja sulkee puhelimen.
Pekka ymmärtää, miksi poika ei haluaisi viettää sunnuntaita isoisänsä luona. 

Mutta Pekalla on suurempiakin murheita kuin poikansa viihdyttäminen.
Miten Perttinen oli löytänyt paidan grillistä ja miten hän tuota todistetta aikoi hyödyntää? Kovin rankka ase paita ei ole, koska hän ei ole tehnyt mitään rikosta. Paitsi mitä nyt hieman valehdellut poliisille. Joten kiristyksen pitää liittyä Siveniuksiin. Jos Inga saa tietää, että hän meni neljän aikaan yöllä Hannan kotiin, niin tapahtuisi kauheita. Pekka menettäisi rahat, nimen ja mikä kaikkein pahinta, myös poikansa. Nyt pitäisi päästä käymään Perttisellä ja ostaa paita häneltä, mitä se sitten ikinä maksaisikaan.
Inga keskeyttää hänen pohdintansa äkäisyllä. “Pekka, vaatteet päälle ja sassiin. Mitä ihmettä mies siinä vielä seisoo verkkarit jalassa.”
“Miksen voisi pitää verkkareita. Isälläsikin on varmasti joku oloasu päällään.”
“No höpö höpö. Puku päälle ja sassiin. Tai voit laittaa farkut, jos siltä tuntuu.”

Pekka kipaisee yläkertaan pukemaan ja palaa sieltä huomaten, että Inga on ajanut hänen Bemarinsa tallista ja istuu takapenkillä kannettavallaan kiihkeästi jotain kirjoittaen.
Astuessaan ulos, hän huomaa naapurissa, taloyhtiön yhteisellä grillipaikalla, Perttisen laittavan suurta härän sisäfilettä paistumaan. Perttinen näyttää taas käsimerkkejä. Ensin hän osoittaa sormella Pekkaa, sen jälkeen sisäfilettä, sitten itseään ja lopuksi nostaa peukun pystyyn.
Pekan noustessa autoon Inga ei voi olla kommentoimatta. “Tee jotain, että päästään eroon tuosta idiootista. Mitä helvettiä se ääliö tuolla viittoo.”
“Joo pakko sille on jotain tehdä.” 

Bemari lipuu hiljaa alas pihatietä läpi automaattisesti avautuvien porttien ja kääntyy sähköauton äänettömyydellä oikealle kohti Tikkurilaa. Pekka näkee peilistä Ingan keskittyvän kannettavaansa ja ymmärtää olla keskeyttämättä häntä. 

Thorsten keskustelee mummon kanssa Tikkurilan Kielotornin pihalla, kun Pekka kaartaa punaisen Bemarin heidän viereensä. Hän nousee autosta halaamaan hymyilevää äitiään. “Ettekö te kerkiäisi kuitenkin kahville, ette ole käyneet pitkään aikaan?”
Inga arvaa keskustelun aiheen, joten hän avaa tummennetun ikkunan. “Hei, ollaan menossa papan luokse työasioissa, joten emme nyt ehdi. Mutta lupaan, että tulemme pikapuoliin vierailulle. Hopsan autoon Thorsten.” 
Pekka rutistaa vielä kerran äitiään ja lupaa tulla maanantaina käymään, ennen kuin hänkin astuu autoon ja kaasuttaa äänettömästi kohti Helsinkiä.
“Aja Mannerheimintietä, eduskuntatalon ohi.”  Komentaa Inga takapenkiltä.
“Siellähän on tänään se Kaivoksien vastustajien mielenosoitus, ei ehditä kahdeksitoista perille, jos joudutaan ruuhkaan.”
“Aja nyt vain sitä kautta, haluan nähdä, paljonko siellä on ihmisiä. En usko, että kovin moni on lämmennyt ajatukselle osoittaa mieltä, kun keli on niin inhottava.”
“Eiks Facebookissa keskustelu ole kuitenkin ollut aika kiivasta.”
Inga kurkkaa etupenkille ja varmistaa, että Thorstenilla on kuulokkeet päässä, ennen kuin jatkaa.
“Meidän viisikymmentä trollia hoitavat somen ja ohjaavat keskustelut oikeisiin uomiin. Somen hallitseminen on jopa yllättävänkin helppoa.”
“Onko teille viisikymmentä ihmistä chättäilemässä Somessa?”
“Ei niitä ole kuin kolme, mutta hyvin rakennettuja profiileja on viisitoista viiva kaksikymmentä per koneenkäyttäjä.” Inga haluaa vaihtaa puheenaihetta. “Voisitko tiistaina aamusta auttaa kanadalaisten noudossa? En viitsisi ottaa Kovaselta autoa, kun meidän keskustelut ovat sen verran arkoja.”
Pekka tietää, että vaikka Inga esitti asian kysymyksenä, niin se tulee ymmärtää käskynä. Hän haluaa kuitenkin hieman pelata mukana. 

“Meillä on tiistaina aamulla kokous kaupungin rakennustarkastajan kanssa.”
“No hyvä, ettei siis mitään tärkeää. Joku miehistä voi varmaankin hoitaa sen.”
“Kyllä rakas.” Pekka katsoo vastatessaan taustapeiliin hymyillen ja Inga vastaa hänelle kieltä näyttäen. 

Lähestyttäessä Eduskuntataloa, Pekka ajaa Mannerheimintien oikeaa kaistaa ja kääntää auton talon rappusten editse kulkevalle ajotielle. Heti sisääntulon kohdalle on pysäköity kaksi linja-autoa Pohjois-Suomesta. Paikalla on muutama poliisi, jotka estävät heitä ajamasta läpi tien ja viittovat palaamaan Mannerheimintielle. Inga astuu ulos autosta katsastamaan mielenosoittajia. Nuori miespoliisi on hieman ihmeissään, kun Pekka kääntää autoa ja Inga ottaa valokuvia, mutta antaa heidän olla rauhassa. Reilut sata mielenosoittajaa on järjestäytymässä alkavaan tapahtumaan. Selkeästi ihmetystä aiheuttaa, miksi paikalla on niin vähän ihmisiä, kun paikalle odotettiin vähintäänkin kahta tuhatta. Ylhäällä rappusilla elinkeinoministerin erityisavustaja katselee tilannetta. Huomatessaan Ingan, hän näyttää peukkua ja hymyilee. Inga vastaa merkkiin pienellä käden heilautuksella  ja nousee pikaisesti autoon, ennen kuin hänen läsnäolonsa huomataan. 
“Liikkeelle.”
“Aika vähän mielenosoittajia, kuten arvelitkin.”
“Jeps, homma toimii. Pitää antaa trolleille pikku bonus hyvästä työstä.”
Äitinsä yllätykseksi Thorsten liittyy keskusteluun.
“Ketä noi on ja miksi äiti on iloinen, kun heitä on niin vähän?”
“Tuo on kaivosteollisuuden vastustajien mielenosoitus. Ja äiti tekee töitä kaivosteollisuudelle.”
“Miks ne vastustaa kaivoksia?”
“Koska niiden mielestä kaivokset saastuttaa ja pilaa vesistöjä.”
Inga keskeyttää etupenkkiläisten keskustelun. “No niin Turpeinen, annas olla. Laitas Thorsten ne kuulokkeet takas korville.”
Pekka pysäyttää auton Mannerheimintiellä vasemmalle kaistalle, Esplanadin ja Bulevardin risteyksen liikennevaloihin.
“Taisi olla teidän miehiä se kaveri siellä rappusilla.”
“Jeps, yksi erityisavustajista.”
“Suomen pitäisi olla yksi maailman vähiten lahjuksia käyttävä maa, mutta ei oikein siltä tunnu.” Ihmettelee Pekka samalla kun liikennevalot vaihtuvat vihreäksi ja hän kääntää auton Esplanadia pitkin kohti Katajanokkaa. 
“Ei meillä lahjotakaan perinteisesti. Enemmänkin tämä on tällainen palvelus palveluksesta – verkosto. Työtä tehdään pitkäjänteisesti. Sinähän tiedät, miten menestyvät fudisjengit toimivat?”
“Suurin piirtein kyllä, joo.”
“No tämä toimii ihan vastaavasti. Me etsitään lahjakkaita nuoria, joita ohjataan toimimaan oikein ja nostetaan oikeisiin positioihin. Mutta ero on siinä, että me suosimme hieman ryvettyneitä persoonia, jotta voimme tarjota porkkanaa ja keppiä sopivassa suhteessa.”
“Mikäs tämän erityisavustajan pelipaikka on?”
Inga hymyilee voitonriemuisesti, kun hän asettelee läppäriä tyylikkääseen harmaaseen laukkuun. “Simo on keskikenttäpelaaja ja vielä pätevä sellainen. Pappa värväsi hänet tiimiinsä ja kouli hänestä hyödyllisen pelimiehen. Moni on ihmetellyt, kuinka yliopiston juopotteleva pelle nousi niin nopeasti politiikan huipulle. Vielä kolme vuotta sitten kaveri ei kuulunut mihinkään puolueeseen, ja nyt on jokaisessa ministerin lehtikuvassa taustalla virnuilemassa.”
“Jos erityisavustaja on keskikenttäpelaaja, niin mitä pelipaikkaa pelaa ministeri?”

“Ministeri on se hyökkääjä, kärki. Hänet ohjataan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Täydellinen syöttö päähän ja pallo sinkoaa maaliin.”
“Kukas on meidän maalivahti?”
“Sitä sinä et halua tietää. Usko, et halua.”

Pekan ohjastamana punainen bemari lipuu presidentin linnan ohi ja kääntyy Kanavakadulle, sieltä Satamakadun ja Rahapajankadun kautta Pormestarinrinteelle. Pekka kääntyy punatiilisen talon sisäpihalle vievän porttikongin eteen. Inga nappaa laukustaan kaukosäätimen, joka avaa portit ja auto valuu äänettömästi sisäpihalle. 

Pysäköityään auton, Pekka katsahtaa Thorsteniin, joka katsoo häntä kummastuneena. Pekka päättelee katseesta, että vaikka pojalla oli vastamelukuulokkeet päässä, niin hän on läpikuuntelu ominaisuuden avulla kuullut keskustelut. Hän arvaa, että joutuu käymään vielä monta selittelevää keskustelua, kun utelias poika haluaa ymmärtää, mitä juuri kuuli. Ja koska Google on olemassa, niin keskustelulla on kiire, ennen kuin Thorsten ehtii tehdä omat päätelmänsä. 

5. Appiukolla

Pekka ja Thorsten astuvat hissistä ylimmässä kerroksessa samaan aikaan kun Inga nousee viimeisiä rappuja. “Laiskiaiset, viisi kerrosta vain ja pitää käyttää hissiä.”
Pekka vetää vanhanmallisen hissin metallisen oven kiinni ja hissi lähtee saman tien alaspäin. Ylimmässä kerroksessa on kaksi ovea, jotka molemmat kuuluvat samaan asuntoon. Toinen ovista on tarkoitettu palvelusväkeä varten. Suuremman, koristellun oven tulee avaamaan noin viisikymmenvuotias, sopusuhtainen, vihreään napitettuun paitaan ja vaaleisiin housuihin pukeutunut nainen. Hänellä on silmälasit otsalla pitämässä puolipitkät vaaleat hiukset ojennuksessa. 
“Hei, tervetuloa! Olen Helena, uusi avustaja. Te olette varmaankin Inga, Pekka ja Thorsten.”
Tulijat ovat hieman hämmästyneitä, koska avustajan vaihtuminen on heille yllätys. “Hei, missäs Harri on?”
“Voi kuulkaas, Harrille tapahtui ihan kauhea asia. Hän rakastui, ajatelkaapa. Avioliitto ja tämä työ eivät oikein sovi yhteen.”
Inga katsoo huolestuneena Helenaa. Hän vaikuttaa aivan liian iloiselta ollakseen vanhan ärjyn papan avustajana. Heidän jutustelun lomassa Thorsten on kumartunut silittämään vanhaa valkoista Länsiylämaan terrieriä, westietä, joka on puikkelehtinut tervehtimään vieraita. “Hei Korpraali, onko sulla ollut mua ikävä.” Valkoinen terrieri kiipeää nuolemaan Thorstenin nenää ja korvia ja poika kaatuu taaksepäin, samalla kun koira nousee seisomaan hänen vatsansa päälle. Pekka on aina hämmästellyt, kuinka niinkin ilkeällä ihmisellä kuin appiukko on, voi olla niin hellyttävän kiltti ja suloinen lemmikki.
Hetken katseltuaan kaksikon painimista Helena pyytää: “Saisinko takkinne, kiitos. Kalle odottaa teitä olohuoneessa.”
Pekka ja Inga katsovat Helenaa hämmästellen. Kukaan avustajista ei ollut koskaan aikaisemmin kutsuneet Herra Karl Siveniusta Kalleksi. Kun Pekka astui sukuun, appiukko opasti häntä seuraavasti. “Vain ystävät kutsuvat minua Kalleksi. Joten sinä kutsut minua nimellä Karl tai Herra Sivenius.” 

Ingan johdolla he astuvat salonkiin, jossa vanha herra istuu pyörätuolissa lukemassa Mannerheimista kertovaa  kirjaa “Aristokaatti Sarkatakissa”. Vieraat odottavat hiljaa, kun isäntä lukee luvun loppuun tietäen, ettei häntä kannata häiritä kesken luvun. Suuressa huoneessa on kaksi isoa nahkaista nojatuolia. Niitä vastapäätä on on ruskea sohva, jonka nahka on tiukasti napitettuna. Keskellä naudan nahasta tehdyn valkoisen ja ruskean maton päällä kahvipöydän virkaa ajaa suuri arkku, jonka lukkoon on asetettu suuri avain.  Talon isännälle on tehty lukunurkkaus, jossa valonlähteenä toimii kullanvärinen jalkalamppu valkoisella posliini varjostimella.
Hetken hiljaisuuden jälkeen vanhus nostaa katseensa ja toivottaa vieraat tervetulleiksi. Inga kumartuu antamaan suukon isälleen. Pekka tervehtii kädestä puristaen huomaten, että appiukon kädenpuristus on aivan voimaton. Thorsten on iloissaan, kun papalla ei riitä voimat puristamiseen poskesta, kuten hän on aina aikaisemmin tervehtinyt ainoaa lastenlastaan. 

Isäntä toivottaa kolmikon tervetulleeksi käheällä äänellään. Pitkästä ja komeasta sotilaasta, johtajasta on sairauden myötä tullut kumara vanha äijä. Vaikka Karl Sivenius näyttää raihnaiselta, niin hänen aivonsa toimivat yhtä terävästi kuin aikaisemminkin. Tosin hän vain väsyy nykyään nopeasti, joten työelämään hän ei enää kykene. 

Helena astuu messinkinen kahvipannu kädessä saliin ja pyytää vieraita istumaan pöytään. Ruokasalin pitkään pöytään on katettu pienin punertavin kukin koristeltu kahviastiasto. Koristeellinen pöytäliina on kirkkaan valkoinen. Keskelle pöytää on laitettu tarjolle iso voileipäkakku, omenapiirakkaa ja kirkkaaseen kannuun vaniljakastiketta. “Thorsten, käy pesemässä kädet.” komentaa äiti poikaansa. Odotellessaan appiukon pääsemistä pöytään, Pekka ihailee merellistä maisemaa ikkunasta. Oikealla jäänmurtajat odottavat jäiden muodostumista. Suoraan edessä näkyy Kruununhaka ja vasemmalla Presidentinlinnan päävartio. Alhaalla olevat Kanavarannan laiturit ovat tyhjinä, kadulla kulkee jonkin verran lämpimästi pukeutuneita reippailijoita.  

Ruokasali on koristeltu Siveniuksen arvomaailman mukaisesti. Yhdessä nurkassa on valkoisen pylvään päällä valkoinen patsas, joka kuvaa antiikin sotilasta. Takaseinällä on suuri taulu, joka kuvaa yhdysvaltain sisällissodan taistelua.  Sivuseinällä on pienempiä muotokuvia suvun merkkihenkilöistä. Useimmat heistä miehiä sotilaspuvussa. 

  
Kun Thorsten tulee käsien pesulta, käy hän matkalla pikkuisen rapsuttamassa Korpraalia korvan takaa. Hänen äitinsä katsoo vihaisesti, mutta ei viitsi komentaa uudelleen pesulle.
“Haluaisiko Thorsten mieluummin Kokista tai Fantaa?” Kysyy Helena Ingalta.
“Olisiko sokeritonta?”
“On kyllä, tuon molempia.”
Kahvipöydässä on hiljaista. Pekka ja Thorsten on opetettu olemaan hiljaa, jos heiltä ei mitään kysytä. Koska isäntä väsyy helposti, on hänkin ääneti. Joten ainut puhuja on Inga.
“Meillä oli eilen maanpuolustajien kerho kylässä. Kiitos kun pyysit Kimiä puhumaan. Kaikki olivat valtavan otettuja siitä, että kenraali ja strategiajohtaja oli meille puhumassa. Ja hänen esittämänsä suunnitelmat vastustajan maaperällä tehtävästä sissitoiminnasta oli erittäin nerokas. Ainut negatiivinen asia siinä oli se, että myös vastustajilla on samanlaisia suunnitelmia.”
Pekkakin kiinnostuu asiasta. “Kerro lisää.”
“Siis yksinkertaistettuna joukko siviilien sekaan soluttautuneita sotilaita tekee pieniä tuhotöitä vihollisen maaperällä ja saa aikaan pelkoa ja sekasortoa.” Inga ei halua kertoa tarkemmin, koska Thorsten kuuntelee korva tarkkana. 

Kun kahvit on juotu, pyytää Karl Helenaa luokseen ohjeistaakseen häntä. Helena nyökkää ja tekee ehdotuksen. “Lähtisitkö Thorsten kanssani ulkoiluttamaan Korpraalia. Kierretään Katajanokka ja käydään matkalla piipahtamassa koirapuistossa?” Thorsten hieman epäröi, mutta Ingan nyökkäyksen jälkeen myöntyy. “Ota Torsti minun takkini omasi päälle. Meren äärellä on aina kylmä ja Korpraalin vauhti on verkkaista.”
Thorsten menee Korpraalin eteen polvilleen ja juttelee hänelle. “Lähdetäänkö ulos, jaksaisitko lähteä?” Koira kääntelee päätään yrittäen ymmärtää pojan puhetta. Korpraali tietää kuitenkin mistä on kyse ja alkaa heiluttamaan iloisesti häntäänsä.

Helenan, Thorstenin ja Korpraalin poistuttua Inga levittää mukanaan tuoman suuren Suomen kartan ruokasalin pöydälle. Lisäksi hän ottaa laukustaan mustan muistikirjan, ja kultaisen kuulakärkikynän. Karl ei halua, että hänen kanssaan keskustellessa näppäillään tietokonetta. Pekka ymmärtää, että häntä ei kaivata ja menee Salonkiin istumaan. Hän valitsee nojatuolin, joka on lähimpänä ruokasalia, jotta kuulisi Siveniuksien suunnitelmat.
Tuleva suuri toimeksianto on ensimmäinen, jonka Inga tulee itsenäisesti toteuttamaan, ilman isänsä mukanaoloa. Pienempiä keikkoja hän on toteuttanut aikaisemminkin itse, mutta ei mitään näin valtavaa. 

Inga aloittaa suunnitelmansa esittelyn.
“Tässä kartalla on kolmekymmentä valtausta, joita käytämme operaatiossa. Nuo harmaalla merkityt on muiden yhtiöiden valtauksia. Punaisella tähdellä on merkittynä ne paikat, joihin oikeasti ollaan avaamassa kaivos. Niitä on neljä kappaletta. Keltaisella merkityt seitsemän kohdetta on tulevaa CETA-sopimusta varten. Ne on valittu siten, että todennäköisesti niihin ei anneta perustaa kaivosta. Mutta suunnitelmana on vedota CETA-sopimukseen ja saada valtiolle langetetuilla sakoilla parempi tuotto kuin mitä näistä kaivoksista saataisiin.
Loput, mustilla merkityt kohteet, on pelaamista varten. Niihin ei oikeasti ole suunnitteilla mitään. Nimi kohteen vieressä kertoo, kuka poliitikoista tai virkamiehistä saa kunnian ko. valtauksen luvan purkamisesta.”
Karl kysyy jotain Ingalta, mutta Pekka ei saa selvää kysymyksestä.
“Yksi uraanikaivos. Kaksi grafiitti kaivosta ja yksi kupari- ja nikkelikaivos.” 
isännän hiljaista muminaa
“Miljoona plus kulut plus prosentti tuotosta. Lisäksi optio kahden kaivoksen alasajosta siten, että yhtiöiden ei tarvitse siivota jälkiään. Niistä neljäsataatuhatta kappale plus kulut, totta kai.”
isännän hiljaista muminaa
“Kiitos, yritin tehdä, kuten olet opettanut. Nyt tarvitsisin nimiä käytettävissä olevista resursseista ja keinosta hyödyntää heitä. Aloitetaanko ministereistä, keitä meillä on?”     

Pekkaa harmittaa, kun hän ei kuule appiukkonsa puhetta, mutta hän ei kuitenkaan uskalla siirtyä lähemmäksi. Hän kuulee kuitenkin selkeästi vaimonsa puheenvuorot.
“Olin aina luullut, että ministerin ostaminen olisi kalliimpaa, miksi he ovat noin edullisia?” ihmettelee Inga
isännän hiljaista muminaa
“Aah, nyt ymmärrän. He ovat kuin etulinjan sotilaita, jos joku kaatuu, niin takaa tyrkätään uusi mies tai nainen tilalle. Entä jos hallitus kaatuisi?”

Ulko-oven avaus keskeyttää kaksikon suunnitelman. Thorsten astuu eteisestä salin ovelle. “Siellä on ihan sairaan kylmä. Ja kun alkoi satamaan, niin korpraali löi tassut lukkoon. Ei auttanut kuin tulla takaisin sisälle. “Kun Helena on pyyhkinyt koiran tassut, Korpraali tassuttelee isäntänsä luokse, nousee pyörätuolia vasten ja haukahtaa herkkupalaa vaatien. Karl ottaa taskustaan kaksi koiran keksiä ja antaa ne yksitellen koiralle, samalla leperrellen. Pekka katselee ihmetellen rituaalia. Miten mies, joka ärjyilee kaikille ihmisille, voi heltyä koiran edessä. 

Inga ja Karl siirtyvät työhuoneeseen jatkamaan keskustelua. Pekka kuulee enää yhden lauseen kaksikon keskustelusta. “Entäs avustaja, virkamiehet, ketkä heistä meillä on?”
Oven sulkeuduttua Pekka tarkistaa kännykkänsä. Kuusi viestiä, joista neljä Perttiseltä. Kaikki viestit ovat lyhyitä ja sisältö on sama. “Meidän pitää tavata, tänään.”
Pekka vastaa lyhyesti. “OK, tulen illalla käymään, kun pääsemme kotiin.” 

Vastaus tulee pikaisesti. “Tule ennen kahdeksaa, tai soitan poliisille.”
Pekka päättää olla vastaamatta ja laittaa puhelimen taskuunsa.   

Pitkäksi venähtäneen vierailun jälkeen kolmikko palaa autolle. Helena oli tilannut Ravintola Sipulista kolmen ruokalajin päivällisen, jonka itse keittiömestari kävi toimittamassa ja tarjoilemassa. Isäntä ja Inga söivät nopeasti vain pääruuan ja menivät sen jälkeen jatkamaan neuvonpitoaan. Heidän lähdettyään myös Helena istui ruokasalin pöydän ääreen viihdyttämään tylsistyneitä miehiä. 

“Helena on tosi kiva” Kommentoi Thorsten samalla kun laittaa etupenkillä turvavyötä paikalleen. Inga istuu takapenkille Thorstenin taakse ja ottaa tummanruskean, kultaisin reunuksin koristellun kannettavansa esille. “Minun pitää kirjoittaa muistiinpanot puhtaaksi, joten olkaas hissukseen, että voin keskittyä.” Thorsten olisi mielellään keskustellut isänsä kanssa vierailusta, mutta laittaa kuitenkin kuulokkeet päähänsä. 

Pekka lähtee ajamaan rauhallisesti vaikka kello onkin jo kohta puoli kahdeksan. Perttisen luokse pitäisi ehtiä kahdeksaksi, joten heti päästyä nupukivikaduilta asfaltille, nostaa hän nopeutta. Harmittavasti edellä kuitenkin ajaa poliisiauto, joten hän joutuu laskemaan nopeuden sallituksi. Mäkelänkadun päässä edellä ajava poliisiauto kääntyy Pohjolankadulle ja Pekka nostaa taas nopeutta. Harmittavasti myös heidän takanaan ajoi poliisiauto, jonka hälytysvalot käskevät Pekkaa ajamaan tien sivuun. “Turpeinen, taasko sä hankit sakot. Paljon ajoit yli?” 
Pekka miettii ja on varma, että selviää rikesakoilla. Onneksi rikesakkoja voi ottaa määrättömästi, ilman että menettää ajokortin. 

Parinkymmenen minuutin päästä Pekka palaa autolle samalla tekstaria naputtaen Perttiselle. Sorry, menee vielä hetki. Tulen heti käymään, kun saavumme kotiin.

“Iskä, mulla on huomenna enkun koe. Voitasko nyt koittaa päästä himaan.” Kiukuttelee väsynyt poika isälleen. Inga on saanut muistiinpanonsa tehtyä ja odottaa myös malttamattomana kotiin pääsyä. Hän näppäilee kännykkäänsä ja kertoo laittaneensa saunan päälle. Pekka tietää, että suuren projektin antoisa suunnittelupäivä ja tulevien vieraiden odotus herättää vaimon seksuaaliset tarpeet. Normaalin kaavan mukaan tarkoittaa ensin lämmittelyä löylyssä, sen jälkeen kiihkeä, hikinen rakastelu lauteilla ja lopuksi Pekka tuo shampanjaa porealtaassa rentoutuvalle johtajattarelle.

Nyt Pekan vaan pitää ehtiä käydä kiristettävänä Perttisen luona ennen sessiota. Hän katsoo käynnykkäänsa, johon tulee vastaus. Sinua varmaa jännittää, ehditkö ajoissa? 

6. Uusi johtaja

Pekka toivottaa Thorstenille mukavaa päivää, kun poika astuu ulos autosta Peltolan koulun parkkipaikalla. Thorsten heilauttaa pikkuisen kättään ja kävelee taakseen katsomatta kouluun. Pari muuta samanikäistä poikaa tulee Thorstenin luokse ja he alkavat keskustelemaan kiihkeästi. Toinen pojista viittilöi Pekan suuntaan, mutta Thorsten selkeästi komentaa häntä olemaan aloillaan. 
Pekka on iloinen, kun pojalla tuntuu olevan kaikki OK. Hän on yleensä iloinen, varmaan iloisempi kuin keskiverto teini ja pyörii paljon yhdessä kavereiden kanssa, jotka on tuntenut tarhasta saakka. Hän lähtee ajamaan kohti Koivuhaassa sijaitsevaa Rakennus Ministerien varikkoa, jossa heillä on tapana joka maanantai kokoontua kahdeksalta viikon aloitukseen.
Rakennus Ministerien varikon portit ovat auki ja pihalla touhuaa keltapukuisia työmiehiä, firman keltainen pakettiauto ajaa ulos peräkärryä vetäen. Pekka pysäköi Bemarin omalle paikalleen toimistorakennuksen ulko-oven eteen. Hän avaa avainnipussa olevalla läpyskällään ulko-oven ja nousee portaat toimiston tiloihin. Ennen astumista neuvotteluhuoneeseen, ottaa hän keittiöstä kupin kahvia mukaansa.  Neuvotteluhuoneessa on jo kaikki muut paikalla keskustelemassa viikonlopun pikkujoulujen tapahtumista.
“Kaikki mitä tapahtuu pikkujouluissa jää pikkujouluihin, paitsi jos siitä saa mehukasta juoruiltavaa”, kommentoi Pekka keskeyttäen jutustelun neukkarissa. “Vai mitäs se Jarkko julistikaan perjantaina?”  

Neuvotteluhuoneen molemmat pitkät seinät on tapetoitu tulevien ja käynnissä olevien hankkeiden piirustuksilla. Toisessa päädyssä on ikkuna ja toisessa päädyssä viime kesänä otettu kuva Rakennus Ministereiden henkilökunnasta. Muutaman työmiehen ja Perttisen lisäksi kuvassa hymyilee firman päällystö kokonaisuudessaan. Työmaapäällikkö Tommi Tiilikainen virnistää tapansa mukaan lasiaan kohottaen. Toimistopäällikkö Tanja Lehtonen erottuu pitkänä naisena muiden takaa keltaisessa, syvään uurretussa kesämekossa. Arkkitehti Riku Tervo seisoo hänen vierellään, virneestä päätellen samalla puristaen Tanjan pakaraa. Talousjohtaja Jarkko Heinonen on joukon nuorimpia, mutta hänen harmaa pukunsa ja kaljuuntuva päälaki tekee hänestä vanhemman näköisen. Palkanlaskija Riitta Guilloun ilmeestä näkee, että hänet on pakotettu mukaan kuvaan. Myynnistä vastaava, Pekan serkku Teija Turpeinen on kuvassa reunassa, johon hän juoksi laitettuaan kameran valmiiksi ajastimella laukeamaan. Toinen työmaapäällikkö Keijo Luomala on koko joukon keskellä, kuin piiritetyksi joutuneena. 

Pekka istuu paikalleen neuvottelupöydän päähän. “No Keijo, mites loma meni?”
“Ruotsissa oltiin vaimon porukoilla. Anoppi on sairaalassa ja kuuntelin viikon vaimon ja appiukon äksyilyä, joten mukava päästä töihin rentoutumaan.”
Pekka nyökyttelee Keijon vastaukselle, kuten muutkin paikallaolijat.
“Ennen kuin mennään vakio aiheisiin, niin minulla on neljä asiaa läpikäytäväksi. Ensimmäiseksi Riitta, vähennäs Tommin seuraavasta palkasta 300 euroa, laita syyksi pikkujouluissa tilattu XO-konjakki, kallein, mitä ravintolasta löytyy”
Vaikka Tommi tietää Pekan pilailevan, niin vastustaa hän syytöstä äänekkäästi. 

Toiseksi vakavampi asia tiedoksi. Saatoitte lukea lehdestä, että vantaalainen mies tappoi ensin vaimonsa ja sen jälkeen itsensä. Tapauksen nainen oli minun ja Ingan ystävä kouluajoilta.”
“Kuka?” keskeyttää Teija.
“Hanna Tissari”
“Hanna, voi ei”. Pekka ei muistanut, että myös Teija oli samaan aikaan koulussa ja tunsi Hannan. “Niin, siis. Minä ja Inga löysimme pariskunnan kuolleena heidän kodistaan lauantaina. Se oli karmaiseva näky. Tämä teille tiedoksi, kun tulee jossain kohdassa kuitenkin juttuja tapauksesta.”
Kaikki neuvottelupöydän äärellä menivät aivan hiljaiseksi, paitsi Teija joka nyyhkyttäen kuivaa kyyneleitä poskiltaan. 

Hetken hiljaisuuden jälkeen Pekka jatkaa, liian nopeasti, seuraavaan aiheeseen. “Kolmanneksi uutisia omasta roolistani lähitulevaisuudessa. Ingalla alkaa suuri projekti, johon hän tarvitsee pätevää apulaista. Mutta koska sellaista ei löytynyt, niin vaatii hän minua apulaisekseen.” Tuo pieni sutkautus ei aiheuttanut hymyä, vaan paheksuntaa äskeisen kamalan uutisen takia. “Eli olen seuraavan parin kuukauden ajan aika paljon poissa.”

Talousjohtaja Jarkko kommentoi uutista.
 “Kukas sitten sinun hommat hoitaa täällä? Tommiko, joka on jo nyt ylityöllistetty?” Tommi mietiskelee selvästi, onko uutinen uhka, vaiko mahdollisuus. “Se onkin sitten se neljäs asia. Olen palkannut tänne apulaisjohtajan. Hän lupasi tulla esittäytymään yhdeksältä, vaikka te kaikki hänet kyllä jo tunnette.”
Paikallaolijat pyörittelevät päitään miettien kuka uusi johtaja voi olla, kun kaikki heistä on jo paikalla?

Samalla neuvotteluhuoneen ovi aukeaa ja sen takaa kurkistaa Perttisen pää. “Voinko jo tulla sisälle?”
“Meillä on vielä kokous käynnissä, odota siellä aulassa, tulen kohta.” Vastaa Keijo äkäisesti luottamusmiehelle, mutta Pekka korjaa vastausta. “Tule vain sisään.”
Perttisellä ei ole päällään mustaa hupparia ja keltaista heijastin-työtakkia, vaan musta kauluspaita, jonka päällä musta pikkutakki. Perttinen on leikannut pujopartansa pois ja solminut pitkän mustan tukkansa poninhännälle. Jos hänestä olisi valokuva tietosanakirjassa, niin alla kuvatekstinä lukisi: pikkunilkki.
Arkkitehti Riku tajuaa ensimmäisenä tilanteen. “Et saatana ole tosissas. Onks Perttinen meidän uusi pomo? Ei vittu Pekka. Oleks ihan kipee?”

Neuvotteluhuoneeseen syntyy sekasorto, osa uhkaa eroavansa toinen osa pitää Pekkaa idioottina. Entinen luottamusmies seisoo oven suussa hymyillen ja selkeästi nauttien tilanteesta. Pekka tiesi, että nimitys tulee aiheuttamaan mellakan, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoa. Keskustelu Perttisen kanssa edellisenä iltana oli inhottava. Perttinen osasi hyvin yhdistellä asioita ja pääsi perille Pekan lavastuksesta. Koska naapurina ja entisenä koulukaverina tuntee Siveniuksen tilanteen, niin kiristäminen on hänelle helppoa. Paidan lisäksi Perttisellä oli kännykässä muutamia valokuvia, kuten kuva Pekasta Hannan auton kyydissä ja hämärä kuva aamuyöllä kotiin palaavasta Pekasta. Vaikka oikeudessa nuo todisteet eivät aiheuttaisi sakkoa pahempaa tuomiota, niin kotona kylläkin. Inga ja appiukko heittäisivät hänet heti pihalle kotoa ja firmasta. Ja mikä kaikkein pahinta, hän menettäisi poikansa, Kaiken muun Pekka kyllä kestäisi, eikä pitäisi muutosta edes välttämättä kamalana, mutta Thorstenin menettämistä hän ei kestäisi. 

“Perttinen, voisitko mennä huoneeseeni odottamaan, kiitos. Keskustelemme vielä hetken täällä ja tulen kohta luoksesi.”
“Oukei, menen meidän huoneeseemme! Ota kaikki aika, jonka tarvitset.” Perttinen katsoo vielä hetken uusia, kauhistuneita alaisiaan ja poistuu sen jälkeen hitaasti. Hän jättää oven auki tahallaan kuullen kuinka se kohta paiskataan kiinni. Oven läpi hän kuulee mekastuksen alkavan uudelleen. “MITÄ VITTUA PEKKA?”
Pekka rauhoittelee Rakennus Ministeriön päällystöä ja saa heidän lopulta hiljentymään. “Ymmärrän, että tämä tuntuu teistä oudolta ja aiheuttaa pelkoa.”
Älämölö meinaa alkaa uudelleen, mutta käden liikkeillään Pekka saa heidät taas hiljentymään.
“Vanha sanonta on, että kukaan ei ole niin paha kapitalisti, kuin entinen kommunisti. Olette sanoneet koko ajan, että Pertinen aiheuttaa harmia ja työllistää. Meidän ei ole mitään mahdollisuutta irtisanoa luottamusmiestä. Siis käytännössä. Mutta varatoimitusjohtajalla ei ole irtisanomisaikaa. Katsotaan mitä tapah…”
Jarkko keskeyttää selittelyn. “Varatoimitusjohtaja? Onko Perttinen meidän uusi varatoimitusjohtaja? Eli hän on meidän kaikkien pomo? Tai siis tulee olemaan heidän pomonsa, minä meinaan lähden nyt kirjoittamaan irtisanomisilmoitusta.“

Muut paikallaolijat nyökyttelevät Jarkon irtisanomis uhkaukselle.
“Rauhoittukaa hetkeksi.” Pekka sanoo ja käy samalla kurkkaamassa, ettei Perttinen ole salakuuntelemassa oven takana. “Tämä on enemmänkin mahdollisuus kuin uhka. Jos minun ja Ingan juoni onnistuu, niin piankin ongelmamme on ratkaistu. Ensinnäkin seuraavaksi pitää järjestää uuden luottamusmiehen valitseminen. Olen varma, että Perttinen tulee valituttamaan paljon myötämielisemmän henkilön, kuin itse oli. Hänellä on nyt oma lehmä ojassa. Inga oli varma, että ongelma ratkaistaan tällä tavalla nopeasti.” 
Pekka valehtelee Ingan osuudesta. Oikeasti hän joutui käyttämään kaikki keinonsa, että sai Ingan hyväksymään nimityksen. Hän otti asian puheeksi rakastelun ja porealtaassa nautiskelun jälkeen. Toki kiihkeä keskustelu pilasi nautinnollisen illan, mutta se oli ainut tilanne, jossa nimitys ehdotuksella oli pieninkin mahdollisuus mennä läpi. Vaikka Pekka onkin firman toimitusjohtaja, niin todellista valtaa yrityksessä pitää Siveniukset.  

“Olenko ikinä pettänyt teitä? Uskokaa minuun, pyydän. Kaksi viikkoa- kaksi viikkoa ja asiat järjestyy. Kestäisittekö Perttistä kaksi viikkoa? Antakaa minulle hetki aikaa ja kaikki järjestyy.”
Oikeasti Pekalla ei ole mitään hajuakaan, miten asiat voisi mitenkään parantua ikinä, mutta kaksi viikkoa on parempi kuin kriisi tänään.
Päällystö on hiljaa ja alkaa myöntyä Pekan vetoomukseen. Kait kaksi viikkoa armonaikaa alkaa muodostua yhteiseksi mielipiteeksi. 

“Jatketaan tekemistä ihan normaalisti. Lähdetääs kaikki hommiin. Tilanne on uusi meille kaikille. Minä menen sopimaan Perttisen kanssa pelisäännöistä. Kiitos teille kaikille, että suhtaudutte tähän yllätykselliseen muutokseen näin nätisti.”
Hiljaisesti murmuttaen porukka alkaa siirtymään pois neuvotteluhuoneesta. Tommi jää istumaan paikoilleen ja katsoo syvään Pekan silmiin. Kun kaikki ovat poistuneet laukoo hän tiukan kysymyksen. “Kuinka Perttinen kiristää sinua?”
Pekka olettikin, jos joku arvaa oikean syyn ylennykseen, niin se on Tommi. Mutta siitä huolimatta hän hämmentyy. “Ei mitenkään. Tämä on Ingan neuvokas idea ratkaista ongelmamme”.
Pekan hämmennys kuitenkin paljastaa valehtelun ja Tommi vetää omat päätöksensä. Enemmänkin Tommia harmittaa Pekan valehteleminen kuin Perttisen ylennys. Varmasti taustalla on jotain, jota Pekka ei paljasta, mutta mitä? Siitä pitää Tommin ottaa selvää. 

Perttinen lojuu Pekan mustassa nojatuolissa pitäen jalkoja tammisen pöydän päällä. Hän on löytänyt Pekan laatikosta paksun sikarin, jota pyörittelee käsissään. Pekka sulkee oven takanaan ja istahtaa vierastuoliin pöydän toiselle puolelle sanomatta sanaakaan. Hän haluaa Perttisen avaavan keskustelun. 

“Soitin äsken liittoon ja kerroin irtisanoutuvani. Pitää kertoa pojille, että alkavat valitsemaan uutta luottamusmiestä. Mites muuten, eiks varatoimitusjohtajalla kuuluis olla Bemari työsuhdeautona? Mä en oikein välitä noista täyssähköautoista, mut hybridi se voi toki olla. Niissä on tehoja aika kivasti.” Perttinen on varma, että hänen kiristyksensä kestää vielä työsuhdeauton verran.
“Oletko ajatellut myös tekeväsi töitä, vai tuleeko sinusta pelkkä kuluerä?” Pekka kysyy hiljaa tietäen olevansa alakynnessä. “Meillä on yksi työhuone vapaana, pitää vaan tyhjentää rojut pois sieltä.”
“Mietiskelin samaa. Jarkon huoneessa on aika mukava näköala ja se on kivan suuri. Jarkko voisi muuttaa siihen pieneen koppiin.”
“Et voi tehdä tuota. Sain juuri ja juuri ylipuhuttua hänet jäämään taloon.”
“Ei se haittaa, en oikein ole koskaan pitänytkään hänestä.”
“Saat tämän huoneen, minä vaihdan siihen pienempään.”
“Eihän se nyt sovi. Älä ole mamo.“ 

Pekka nousee seisomaan ja kääntyy selin Perttiseen. Hän hengittää syvään ja koittaa rauhoittua. Kohta kääntyessään huomaa hän Perttisen virnistävän pirullisesti tietäen olevansa niskan päällä. Perttinen selkeästikin hakee ääripistettä, mihin saakka kiristystä voi käyttää. Onneksi Pekka oppi jo koulussa ilkimyksen tavat ja osaa olla lähtemättä mukaan. 

Hän kääntyy hetkeksi katsomaan seinällä olevaa taulua, jossa kymmenvuotias Thorsten istuu isänsä polvella nojatuolissa. Inga seisoo tuolin takana hymyillen lempeän äidin tavoin. Pekka miettii aina taulua katsellessaan, että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.
“Kuules Jukka, jos rupeat liian ahneeksi, niin tämä kiristys loppuu heti alkuunsa. Jos jarkko tai joku muu päällystöstä lähtee, heittää Inga sinut pihalle välittömästi. Kuten tiedät, minä olen täällä vain renkinä. Jos haluat tämän toimivan, niin olet kohtuullinen ja tulet toimeen uusien alaistesi kanssa. Näytä, että olet kymppitonnin palkan ja Bemarin arvoinen.”
Perttinen lopettaa virnuilun ja puntaroi Pekan sanomisia.
“Voisit ensimmäisenä työnäsi hoitaa meille neuvottelukykyisen luottamusmiehen. Sen varmaankin saat junailtua?”
“Toki. Siinä asiassa voit luottaa minuun,” vastaa juuri äsken ammattiliitosta eronnut mies.
“Toinen tehtäväsi onkin hieman vaikeampi. Osta Hannan talo firmalle. Kunnostetaan se ja myydään eteenpäin.”
“Eihän Hannan ruumis ole vielä edes kylmennyt ja sinä jo ostat taloa.”
“Hannan dementoitunut äiti oli hänen ainoa sukulaisensa. Talosta saatavilla rahoilla hän ei jää tyhjän päälle. En tiedä kuka huolehtii äidistä, mutta muutama satatuhatta auttaa häntä.”
“Kapitalisti kääntää ahneuden laupiaan työksi.”
Pekka jättää Perttisen kommentin huomioimatta ja jatkaa neuvottelua. “Voidaanko sopia, että sinä otat sen varastona olleen huoneen toimistoksi? Se olisi ainut järkevä vaihtoehto tässä tilanteessa.”
“Hmm. Oukei. Mutta sitä ennen käyn Laakkosella valitsemassa sopivan auton.”
Mitään sanomatta Pekka poistuu huoneesta palkanlaskentaan ohjeistamaan kuinka Perttiselle maksetaan palkkaa ja minkälainen työsopimus hänelle pitää tehdä. 

7. Kanada

Tiistaina kolmas päivä joulukuuta vuonna 2019 sataa räntää. BMW:n ikkunat huurtuvat Helsinki-Vantaan lentoaseman saapuvien parkkipaikalla, joten Pekka käynnistää auton. Hän odottelee parkkipaikalla Ingaa ja hänen vieraitaan. Uutisissa kerrotaan jostain Kiinalaisesta viruksesta, mutta se menee Pekalta ohi. Hänellä on mielessä ihan omat harminsa, joista päällimmäisen nimi on Perttinen. Pekka ottaa kännykkänsä katsoakseen onko lento jo laskeutunut, kun puhelimeen tulee Whatsapp viesti. “Laakkosen myyjä laittaa sulle sähköpostiin tilauslomakkeen allekirjoitettavaksi. Kun suostuin ottaa esittelyauton, niin saan sen jo viikon päästä. Antoivat koeajoauton mulle käyttöön siksi aikaa, eivätkä veloita siitä kuin 500.” Viestin lopussa on aurinkolaseissa hymyilevän miehen hymiö.
Pekka swäppää viestin pois näytöltä ja tarkistaa lennon tilanteen. Lento on laskeutunut 10 minuuttia sitten, joten hän nousee ulos autosta sateenvarjon kanssa vieraita odottamaan. Hän nappaa apumiehen penkiltä ruskean, turkisreunaisen nahkatakkinsa ja hanskansa, ja pukee ne päälle ennen ulosastumistaan. Auto saa jäädä käymään, jotta vieraiden olisi miellyttävä astua kyytiin. 

Vieraat saapuvat ulos terminaalista ja Pekka lähtee heitä vastaan sateenvarjo kädessä. Inga on pukeutunut valkoiseen nahkatakkiin, jonka alta pilkistää valkoinen mustaraitainen housupuku. Jättämällä pois paidan tiukan bleiserin alta, varmistaa Inga miesten mielenkiinnon häntä kohtaan. Pekalle on yllätys, että toinen vieraista onkin Kiinalainen. Hän on selkeästi kaksikosta ylempiarvoisempi, joten Pekka asettaa sateenvarjon hänen päällensä samalla tervehtien. “Hello, welcome to Finland!” Kiinalainen vastaa pienellä nyökkäyksellä jatkaen reipasta kävelyä autolle. Pekka avaa vieraalle Bemarin takaoven ja Kiinalainen sujahtaa tottuneesti sisään. Kanadalainen vieras pääsee itse sisään toisesta takaovesta ja Inga istahtaa etupenkille. 

Roolijako on sovittu tarkasti. Inga on johtaja, joka ei nöyristele eikä mielistele. Hän näyttää olemuksellaan, että on Suomen toimintojen johtaja, itsevarma sellainen, joka viestii: “jos tätä kauppaa ei tule, niin ihan sama.” Siis vain viestii, koska Ingalle tämä case on elintärkeä, jotta pääsee Siveniuksen perheen johtoon. Pekan roolina taas on mielistellä ja palvella. Olla se luotettava apuri ja palvelija, jonka johtaja tarvitsee rinnalleen. Pekka vetää rooliaan täysillä, jotta saisi Ingan leppymään ja hyväksymään Perttisen ylennyksen ja kammottavan suuren palkan. 

Kielenä kaikessa keskustelussa on englanti. Myös Pekan ja Ingan välisessä, jotta he voisivat välittää vieraille avoimuutta ja luotettavuutta. Pekka informoi vieraita roolinsa mukaisesti. “Meillä on vain parin minuutin matka toimistollemme, mutta toivoisin teidän kuitenkin kiinnittävän turvavyönne, kiitos”. Inga hymyilee etupenkillä Pekalle, joka päästää bemarin liikkeelle. Auto on samantien Aviapoliksessa, Clarion hotellin vieressä olevan toimistohotellin etuovien edessä. Pekka astuu kiireesti ulos avaamaan oven Kiinalaiselle vieraalle ja heti sen perään toimistorakennuksen ulko-oven.
“Hieno sijainti teillä.” Kommentoi Kiinalainen vieressä hymyilevälle Ingalle. “Näette hieman enemmän Suomea illemmalla.. valitettavasti sää ei ole kovin suotuisa tänään.”
Kiinalainen seisahtuu hetkeksi ja kommentoi: “täällä on helppo hengittää, kuten Kanadassakin.”
Kanadalainen Peter Banning kehottaa siirtymään sisälle. Vaikka hän on tottunut kylmään ilmaan kotimaassaan, niin pelkässä puvuntakissa pihalla seisoskelu ei tunnu hänestä miellyttävältä. Pekka huomaa, mihin Peterin katse kiinnittyy ja ainakin hänen osaltaan Ingan paljastava asuvalinta toimii, kuten Inga halusikin. Tavoitteena on varmistaa, että vieraat haluavat tilata toimeksiannon juuri Inga Siveniukselta, eikä keneltäkään muulta.
Vieraiden siirryttyä sisälle ja ylimmän kerroksen toimistotiloihin, Pekka ajaa auton luiskaa myöten parkkihalliin. Ennen nousemistaan autosta hän tarkistaa saapuneet viestit, joista Tommin viesti vie hänen huomionsa. “Työsuhdeautoksi kolmesataa heppainen bemari? Ihan oikeesti, miten Perttinen kiristää sinua??????”

Sanotaan, että pitää palkata itseään fiksumpia ihmisiä alaiseksi. Tommin osalta näin kävikin, mutta aina välillä mies ymmärtää hieman liikaakin.
Pekka astuu parkkihallin hissiin ja näyttää avainkorttiaan lukijaan, ennen kuin valitsee ylimmän kerroksen, joka on kokonaisuudessaan varattu Siveniuksien yrityksille. Hissistä poistuessa Pekka astuu aulaan, jossa on vain yksi savulasinen ovi. Ovessa ei lue minkään yrityksen nimeä, koska heidän omistukseensa kuuluu lukuisia yrityksiä, joita luodaan ja lopetetaan aina tarpeen mukaan. Siveniukset toimivat aina taustalla, joten tunnetusta nimestä olisi enemmänkin vain haittaa. 

Oven takaa avautuu huone, jossa on tyylikäs tummanruskea vastaanottotiski sekä oikealla viisi valkoista, nahkaista nojatuolia odottaville vieraille. Vasemmalle vie käytävä, jossa viisi uskollista työntekijää  hoitavat luottamuksellisia asioita. Vastaanottotiskin takaa hymyilee kuusikymmentä täyttänyt, mutta nuorekkaan näköinen, hoikkavartaloinen virkailija Petra. Petra on ollut Siveniuksien palveluksessa lähes neljäkymmentä vuotta. Huhutaan, että Petran ja Carl Siveniuksen välillä oli muutakin kuin pelkkä työsuhde, mutta tiedä häntä. Pekka pitää Petraa pätevänä työssään, mutta myös kikatuksen maailmanmestarina. Tosin vain silloin, kun kikatuksen syynä on joku itse Carl Siveniuksen lausahdus. 

“Huomenta Petra.”
“Huomenta Pekka. Inga pyysi, että sinä tarjoilet vieraille. Kiinalaiselle teetä, hieman hunajaa ja tilkka maitoa. Kanadalaiselle kahvi mustana. Paistoin itse karjalanpiirakat ja tein munavoin, kuten aina Carlinkin tärkeille vieraille.” Petra pitää Pekkaa enemmänkin Siveniuksen renkinä, kuin Ingan aviomiehenä, koska heidän avioliittonsa pysyy kasassa ainoastaan rakastettavan pojan ansiosta. Sen takia Pekka on velvoitettu toimimaan tarvittaessa myös pitkäaikaisen assistentin apupoikana aina tarvittaessa.

Neuvotteluhuoneen aulan puoleisen lasisen seinän suojaksi on vedetty verhot, jotta vieraille tulisi käsitys, kuinka luotettavasti heidän asioitaan käsitellään. Pekka astuu sisään hiljaa koputtamatta, kuten näkymättömän palvelijan kuuluukin ja alkaa tarjoilla neuvottelijoille tarjottavia. Ulkona sade on loppunut ja pilvet väistyvät auringon tieltä. Inga pyytää Pekkaa vetämään verhot ikkunan eteen, jotta aurinko ei häiritsisi vieraiden keskittymistä esitykseen. 

Inga esittelee Siveniuksen yritystoiminnan pääperiaatteen käyttäen neuvotteluhuoneen seinään kiinnitettyä suurta monitoria. Vieraat nyökyttelevät ja ovat innokkaita kuulemaan suunnitelman. Kanadalainen Peter Banning maistelee karjalanpiirakkaa ja kertoo sen maistuvan mielettömän hyvältä. Kiinalainen kuitenkin vain vilkaisee tarjottavia ja pyytää Ingaa jatkamaan.
Inga vetää nurkasta esiin korkean taulun, johon on kiinnitetty Suomen kartta. Hän asettaa kartan siten, että se on suoraan kohti Kiinalaista, mutta niin, että Peterkin sen hyvin näkee. Ensimmäiseksi Inga esittelee lyhyesti ulkomaalaisille Suomen ja rajanaapurit. Sen jälkeen hän nostaa kartan taulun taakse ja paljastaa toisen, johon on kiinnitetty neljä punaista tähteä ja seitsemän keltaista. 

“Karttaan on merkitty neljä punaista tähteä paikkoihin, joissa tulette käynnistämään kaivostoiminnan. Keltaisella merkittyihin seitsemään kohteeseen on tehty valtaus, mutta näyttää siltä, että niihin ei kannata tehdä kaivosta. Nämä kohteet ovat kuitenkin potentiaalisia CETA-sopimuksen avulla hyödynnettäviä. Annamme Suomen estää kaivostoiminnan ja haemme sakkoja ja korvauksia tulevan vapaakauppasopimuksen avulla.”

Tässä kohtaa ensimmäistä kertaa Kiinalaisen kasvoille nousee pieni hymy, mutta vain hetkeksi aikaa. Tornion yläpuolella olevan punaisen tähden kohdalla lukee englanniksi uraani. Varkauden alapuolella on teksti kupari / nikkeli. Joensuun ja Varkauden välissä ja Kouvolan vieressä olevien tähtien kohdalla lukee grafiitti. Inga esittelee kaivokset ja kertoo arvioita saaduista tuotoista ja mainitsee usein Suomen alhaiset verot ja maksut. Saatavien tukien ja kannustimien arvo on suurempi kuin maksettavien verojen ja kulujen. Hiljaa ja kiinnostuneena kuunnellut Kiinalainen kommentoi Ingan hehkutukseen. “Suurin kuluerä meille on teidän provisio ja kulut. Olette erittäin kalliita.”
“Se, että Suomen valtaapitävät ovat säätäneet lait, joiden ansioista maan rikkaudet voidaan kaivaa lähes ilmaiseksi pois, ei tarkoita sitä, että me olisimme yhtä tyhmiä. Meidän avullamme saatte investoinnillenne yli viidensanan prosentin tuoton. Ilman meitä taas riski jäädä kokonaan ilman tuottoja on erittäin suuri.” Kiinalainen hyväksyy Ingan kommentin ja pyytää tätä jatkamaan, joten Inga ottaa esille kolmannen kartan, jossa tähtiä ja merkkejä on paljon. 
“Tässä kartalla on kolmekymmentä mustalla tähdellä merkattua valtausta, joita käytämme operaatiossa. Näihin kohteisiin ei oikeasti ole suunnitteilla mitään. Nimi kohteen vieressä kertoo, kuka poliitikoista tai virkamiehistä saa kunnian ko. valtauksen luvan purkamisesta.

Nuo harmaalla merkityt on muiden yhtiöiden valtauksia. Kuten näette, on suuressa osassa Suomea kiinnitetty valtaus. Mutta koska olemme Suomessa, jossa on maailman tyytyväisin kansa, saamme toimia rauhassa. Kansa ei viitsi nousta barrikadeille, kun ulkona on kylmä. Jos taas paistaa aurinko, niin eivät viitsi pilata kaunista päivää mielenosoituksiin.” 

Peter Banning on saanut karjalanpiirakan syötyä ja pyytää valkoisen suuren neuvottelupöydän toisessa päässä istuvalta Pekalta lisää kahvia. Peterin puvuntakin alla oleva liivi puristaa hänen hieman pyöreää vatsaa, joten hän avaa sen napit. Kiinalainen katsoo ensimmäistä kertaa tarkemmin tarjottavaa ja päättää leikata karjalanpiirakasta palasen. Ingan suu kääntyy hymyyn. Tämä ele kertoi, että neuvottelu etenee hyvään suuntaan, varsinkin kun Kiinalainen hymyilee ja ottaa toisen palan. Pekka huomaa teen jäähtyneen ja tuo vieraalle uuden kuuman kupposen. 

Kun päästään taas asiaan Inga ottaa esille viimeisen taulun, joka kuvaa projektin resursseja. Ylimmäisenä taulussa on Ingan kuva ja vieressä teksti Johtaja. Sen alapuolella on vasemmalla puolella kolme henkilöä, jotka hoitavat sosiaalista mediaa. Oikealla puolella on kaksi henkilöä, jotka hoitavat perinteistä mediaa ja viestintää. Keskellä kolmen lakimiehen kuvat. 

“Miksi näin vähän ihmisiä. Ajattelin tarjouksenne perusteella, että henkilöitä olisi kolmekymmentä”, kyseenalaistaa Peter Ingan esitystä.
“Tämä on suomalainen tapa hoitaa asioita. Meillä on toki muitakin resursseja käytettävissä, mutta nämä ovat projektin avainhenkilöt. Suomessa on vain viisi miljoonaa asukasta, joten suhteutettuna Kiinaan vastaa henkilöstö kahdeksaa tuhatta henkilöä.”
“Emme osta resursseja, vaan tuloksia.” Kommentoi Kiinalainen hyväksyen Ingan esityksen. 

Kun projektin suunnitelma on käyty läpi, kertoo Inga iltapäivän ohjelmasta. “Koska on hyvä tuntea vastustaja, olen suunnitellut teille hieman erilaisen ohjelman iltapäiväksi. Käymme tutustumassa Suomen luontoon ja vesistöön. Sitä varten olen varannut teille lämpimämmän vaatetuksen. Johdattaisitko Pekka vieraamme pukuhuone tiloihin, kiitos. Uskoisin, että olemme osanneet hankkia juuri teille sopivan kokoiset asusteet.”

8. Suomalainen luonto

Luukin ulkoilualueella, Käärlammen eteläpäässä on pieni mökki, jonka pihalla Pekka odottaa vieraita. Hän jätti Ingan, Kiinalaisen ja Peterin Vihdintien varrella olevalle parkkipaikalle, josta  he lähtivät kävellen tutustumaan suomalaiseen metsään. Ingan ajatuksena on näin perustella, miksi projekti on niin kallis. Pekka taas toivoi, että syynä tähän olisi perustella, miksi kaivoksia ei pitäisi sijoittaa lähelle vesistöjä tai luonnonsuojelualueita. Mutta Pekan toive ei ole toteutumassa. 

Aamun räntäsade on kastellut maan eikä joulukuinen auringonpaiste saa sitä kuivumaan. Inga tuo vieraita Käärlammen rantaa pitkin rauhallisesti samalla esitellen Kiinalaiselle projektia. On tärkeää, että edetään vauhtia missä Kiinalaiselle ei tule kiire, mutta ei myöskään kylmä. Hieman taaempana Peter kompastelee risuihin ja kertoo yrmeällä ilmeellään, kuinka hyvä idea metsään tulo hänestä olikaan. 

Pekka toivottaa vieraat tervetulleeksi Frankie goes to Hollywoodia lainaten. “Welcome to the pleasuredome”. Talitintti osallistuu tervehdykseen omalla laulullaan. Koska on tiistai ja kello noin yksi, ei Vihdintieltä kantaudu autojen ääniä. Joten kun vieraat pysähtyvät, on aivan hiljaista.
“Kuunnelkaa hetki.”  Pyytää Pekka.
Inga ja Kiinalainen tajuavat, mitä Pekka tarkoittaa, mutta Peter kysyy kohta. “Ai mitä, en kuule mitään.”
Inga vastaa hämmästelijälle. “Sitä Pekka juuri tarkoittaa. Ajoimme kolmekymmentä kilometriä ja päädyimme luonnon rauhaan.” Kiinalainen nyökyttelee ja näyttää vaikuttuneelta.

Pekan työmiehet ovat tuoneet pihalle aivan uuden, kiiltävän ja puun värisen, jykevän pirttikaluston ja etsineet sille paikan hieman korkeammalta, kallion päältä. Viereen on sijoitettu kasatuista tiilistä väliaikainen grillipaikka, jotta Pekka voi valmistaa kaiken ruuan tulella. Pekalla on valmistumassa hieno hiillos makkaranpaistoa varten, kuitenkin niin, että takareunassa palaa liekki kahvipannua varten. 
“Ajatuksenani on, että syömme tässä retkieväät suomalaiseen tapaan kiireettömästi. Pekka paistaa meille makkaraa. Pöydässä on ruisleipää, voita ja leikkelettä, sekä perunasalaattia. Jälkiruuaksi on kahvia ja pullaa.”

Kiinalaiselle tämä sopii hyvin. Hän on tottunut olemaan hiljaa ja kuuntelemaan sekä sydäntään, että ympäristöä. Peter taas meinaa kaivaa kännykän esiin, mutta nähdessään muiden ilmeet, laittaa sen takaisin. 
Pekka tarjoaa ensimmäiseksi vieraille täydellisesti paistuneita Wotkinsin lihaisia makkaroita, sinappia ja perunasalaattia. Normaalista suomalaisesta retkeilystä poiketen, retkieväs tarjotaan posliini lautasilla ja metallisilla haarukoilla. Retkijuomaksi tarjolla on Saimaan Panimon lager olutta. Kiinalainen ymmärtää täysin lounaan idean ja hiljentyy ajatuksiinsa. Jopa Ingan hermot meinaa pettää, kun Kiinalainen syö niin rauhalliseen tahtiin. Ennen kahvin tarjoamista, Inga esittää mahdollisuuden käydä uimassa. Peter tyrmää ajatuksen suomalaisena hulluutena, mutta Kiinalainen innostuu ideasta. 

“Voin näyttää teille esimerkkiä.” Innostaa Inga ja kävelee laiturille, jossa hän riisuu Canadian goose takkinsa ja housunsa. Talvivaatteiden alta paljastuu violetti Stella MCartneyn uimapuku, jonka Inga on tarkoituksella pukenut herättämään vieraiden huomion. Inga astuu laiturin päähän ja miettii hetken ennen kuin  hyppää jääkylmään veteen. Veden alla hän tuntee luihin iskevän kylmyyden, johon etiopialaiset sukujuuret omaavana ei ole tottunut. Inga saa pienen paniikin rauhoitettua uskotellen itselleen, kuinka tärkeää diiliä hän on havittelemassa. Pintaan nousun jälkeen hän ui hetken aikaa eteenpäin, kunnes sykkeen tasaannuttua kääntyy rantaan päin ja huutaa rannalle. “Okey Gentlemen, now it’s your turn!”  
Peter pyörittelee päätään, mutta Kiinalainen innostuu haasteesta. Pekka ohjaa hänet sisälle mökkiin, jossa vieras voi vaihtaa talvivaatteet uimahousuihin.
Hetken päästä Kiinalainen astelee siniseen kylpytakkiin kääriytyneenä laiturille. Hänellä on jalassaan harmaat villasukat ja päässään harmaa pipo. Mitään sanomatta hän astelee Ingan ohi laiturin rappusille ja laskeutuu uimaan musta vetiseen lampeen. Inga ja Pekka hämmästelee, kuinka rauhallisesti ja pitkälle Kiinalainen ui, ennen kuin palaa takaisin laiturille. Pekka avustaa kylpytakin Kiinalaisen päälle, kun tämä nousee ylös lammesta.
“Kiitos, tämä oli miellyttävä kokemus.” 


Matkalla kotiin Pekan kännykkään tipahtelee viestejä Perttiseltä, Tommilta ja muiltakin työntekijöiltä, joten Pekka laittaa kännykkänsä lentokone-tilaan. Inga on pyytänyt vieraita yöpymään heillä, jotta saa käyttää hyödyksi vierailun jokaisen minuutin.
“Vierailu tuolla luonnossa oli teiltä nerokas idea, arvostan sitä.” Kiittelee Kiinalainen takapenkiltä Ingalle hymyillen. Tällä matkalla Peter istuu etupenkillä Pekan kanssa ja Inga hänen paikallaan takapenkillä. “Kiitos, halusin näyttää kuinka Suomen luonto on lähellä sekä sijainnillisesti, että sydämessämme.”
 “Entä kaivosten vastustajat? Mikä on suunnitelmanne heidän suhteensa? Onko armeija tai valtiollinen poliisi käytettävissä?”
“Kuten tiedätte, niin Suomi on maailman onnellisin maa. Maailman onnellisemmassa maassa pitää tapahtua todella pahoja asioita, ennen kuin kansa nousee barrikadeille. On eri asia laittaa vihaisia hymiöitä Facebookin postaukselle, kuin lähteä mielenosoitukseen eduskuntatalon eteen. Varsinkin kun ulkona on kylmä ja räntää sataa.”

“Eivätkö suomalaiset halua taistella luonnon puolesta?”

“Meidän verkostomme pitää huolta siitä, että valtaapitävät ovat hiljaa. Tulevien kaivosten sijainnit on mietitty poliittisesti järkeviin sijainteihin, jotta vallan rakenteet eivät horju. Meidän viisikymmentä trollia taas pitää huolen sosiaalisesta mediasta.”
“Poliitikkojen ja päättäjien päätöksenteon ohjaaminen on minulle tuttua, mutta kertoisitko, miten toimitte sosiaalisen median kanssa.”
“Toimimme monellakin alueella. Osalla trolleista tukahdutamme järkevää keskustelua idioottimaisilla lausahduksilla. Esimerkiksi kun joku kertoo hienosta kalliomaalauksesta, joka on ehdottomasti suojeltava, trollimme kommentoi niitä kivikautisen nuorison sotkuna tai paikallisen hullun tekeleinä. Se tyrehdyttää hyvin kaiken älykkään keskustelun. Kyseiset trollit ehkä heitetään pois ryhmästä, mutta meillä on rakenteilla koko ajan uusia profiileja käytettäväksi.”
“Me teemme samaa Kiinassa, tosin meillä on profiileita kymmenkertainen määrä, mutta ymmärrän tämän. Jatka, kiitos.”
“Meillä on myös pari omaa kaivosten vastaista Facebook ryhmää, jotka ovat todella suosittuja, niissä on yhteensä 38 000 jäsentä. Se ei toki taaskaan ole Kiinaan verrattuna mitään, mutta Suomessa erittäin suuria ryhmiä.” Kiinalainen nyökkää ymmärtäen ja Inga jatkaa.
“Ajatuksena on antaa ihmisten purkaa kiukkua somessa ja luulla, että siellä keskusteluilla olisi oikeasti jotain merkitystä.  Pidämme usein live tilaisuuksia, joissa ihmisten vaikutusvaltaa korostetaan. Samalla varmistamme, että heidän äänensä jää kuulumattomiin. Näille Facebook ryhmille on kuitenkin varattuna 5 valtausta, joissa suunniteltu kaivostoiminta peruuntuu ryhmien painostuksen avulla. . Annetaan vastustajille viisi merkityksetöntä taistelua ja  voittoa, jotta saamme rauhassa valmistella kaivostoimintaa kohteissa, joihin kaivos on tarkoituskin perustaa.”

“Vaikuttavaa. Inga, ei uskoisi, että noin kauniiden kasvojen takaa löytyy juonittelevat aivot.
Kiinassa on sanonta: Viisas päättelee itse, tyhmä seuraa yleistä mielipidettä. Mutta taitaa olla niin, että viisaita on koko ajan vähemmän.”
“Kiinassa on tietääkseni myös sanonta: vaikka tavoite on kaukana, niin kauan kuin jatkat eteenpäin, tulet tavoittamaan sitä. “
“En enää koskaan ylläty sanomisistasi, Inga. Tuo on viisas mietelause, mutta osakkeenomistajat ovat malttamattomia, joten vaikka kiiruhtaisitkin hitaasti, niin aikaa ei ole hukattavaksi.”
“Lyhin tie ei ole aina nopein tie. Kiertotiekin vie perille. Vaikka luinkin tämän mietteen lapseni sarjakuvasta, se kuvaa hyvin taktiikkaamme. Hyvässä kaupankäynnissä sekä ostaja, että myyjä ovat tyytyväisiä. Ideana on saada kaivosten vastustajat luulemaan, että he voittivat, vaikka tosiasiassa häviö on karvas.”
Kiinalaisen kasvoilla hymy vaihtuu mietteliääksi ilmeeksi ja Inga pelkää menneensä hehkutuksessa liian pitkälle. Hän muistaa isänsä opetuksen, että liiallisen viekkauden myötä myös omat alkavat epäillä tarkoitusperiä. Ehkäpä Kiinalainenkin mietiskelee, onko Inga luotettava kumppani tähän projektiin? 

Illallisen jälkeen Inga ja vieraat ovat siirtyneet nauttimaan iltateestä olohuoneeseen. Pekka laittelee keittiössä astioita astianpesukoneeseen, kun Perttinen yhtäkkiä säikäyttää hänet tervehdyksellä. “Mites helvetissä sinä pääsit sisään?”
“Ulkovi ei ollut lukossa, joten ihan vaan ovea avaamalla ja raosta puikahtamalla. Piti tulla kysymään, mikä hätänä, kun mies ei vastaa puhelimeensa.”
Pekka pakottaa itsensä rauhalliseksi ja jatkaa astioiden asettamista koneeseen. “Meillä on vieraita ja Inga haluaa antaa heille täyden huomiomme. Kai varatoimitusjohtaja yhden iltapäivän pärjää yksinkin?”
“Saadaan ostettua se Hannan talo edullisesti, jos järjestetään Hannalle kunnon hautajaiset ja huolehditaan Hannan äidin hoito loppuelämän. Kävin siellä jo kääntymässä ja toteamassa, että aikas paljon on tehtävää, että sen saa myyntikuntoon.”
Pekka jää hiljaa mietiskelemään Perttisen sanomisia. Kun hän lopulta kääntyy vastaamaan, on Perttinen kadonnut keittiöstä. Eteisessä Inga tulee rappusia alas ja huomaa Pekan etsivän jotain. “Mitä nyt, onko joku hukassa?”
“Perttinen.”
“No hän saakin olla hukassa, älä turhaa etsiskele.”
Samalla he kuulevat olohuoneesta kiinankielistä keskustelua. Perttinen seisoo keskellä huonetta ja vastaa Kiinalaiselle kiinaksi, hieman samalla naurahtaen.
Ingan ja Pekan astuessa sisään, Kiinalainen moittii Ingaa englanniksi. “Miksi et kertonut, että teillä on kiinankielen taitoinen mies töissä.”
Inga puolustelee tietämättömyyttään. “Herra Perttinen on töissä Pekan yrityksessä, enkä tiennyt hänen kielitaidostaan.”
“Antakaa anteeksi Ingalle, en tosiaankaan ole paljastanut hänelle, että olin rakastunut erääseen kiinattareen ja sen takia opiskelin upeaa kieltänne. Tosin ehdin opetella vain hieman, joten taidoillani ei voi kehuskella.”
Kiinalainen arvostaa Perttisen vaatimattomuutta ja ehdottaa. “Inga kertoi, että seuraavaksi tutustumme suomalaiseen saunaan. Voisitteko herra, anteeksi en kuullut nimeänne?”
“Perttinen”
“Voisiko herra Perttinen liittyä seuraamme?”
Perttinen kumartaa hieman kiinalaisen suuntaan ja lausuu jotain kiinaksi, johon Kiinalainen vastaa nyökkäyksellä.
Inga hymyilee ja näyttää tyytyväiseltä, vaikka hänen sisällään kiehuu. Pekka tulee vielä tuntemaan nahoissaan tämän epämiellyttävän yllätyksen. 

Kukkien kotiintoimitus
Rakkaudella sidotut kukkakimput kotiin toimitettuna: Kukkamore.fi

Seuraava luku ilmestyy piakkoin. Seuraa Facebookissa: https://www.facebook.com/groups/vainyksielama/